sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Batmanin kanssa töissä ja muita viimeisen päivän tarinoita

Hammasempatia.
Bangkokissa ollaan taas, tällä erää viimeistä kertaa, sillä kohta koittaa kotimatka. Parin edellisen päivän saldo tiivistettynä: 7h istumista minivanissa Ko Changilta Bangkokiin, tällä kertaa varsin tyyni ja chilli lauttamatka (kiitos Ahti), bahtien kuluttamista MBK Centerissa ja Khao San Roadin turistiputiikeissa, altaalla oleilua (uin melkein kilometrin, uujea!) sekä (yllätys yllätys) syömistä. Eli tänne on kuulunut tyypillistä viimeisen päivän ajantappomeininkiä. Tänään käytiin myös uudemman kerran Royal Palacessa. Ajantappoa, ajantappoa. Ajantappoon soveltuu hyvin myös jokin leffa, eli käytiin eilen katsastamassa uusin Batman. Tai siis minä katsastin lähinnä leffan alun ja lopun. Puolivälissä MBK Centerin vip-leffateatterin (tällaisiakin on täällä) sohvatuoli koitui kohtaloksi ja yhtäkkiä olin töissä ja Batman oli meikäläisen kollega. Hyvä leffa oli, varsinkin pätkäunien lisäämillä sivujuonteilla.

Ja nyt on myöhäinen sunnuntai-ilta ja herätys on viiden tunnin päästä. Kone lähtee kohti (toivottavasti) helteistä Helsinkiä klo 8:55 huomenaamulla. Kotimatkan myötä tämä blogi siirtyy horrostilaan odottamaan tulevia isompia reissuja - sillä niinhän se menee, että reissunälkää ei tyydytetä reissaamalla... vaan lähinnä kasvatetaan.

Tahdon kiittää teitä kaikkia tämän kesän lukijoitani! Vaikka tämä blogi toimittaa itselleni myös reissupäiväkirjan virkaa, on tätä silti ollut hauskempi kirjoittaa, kun on tiennyt, että ruudun takana joku saattaa tekstiä jopa lukea. Eli kiitos ja lukemisiin taas tulevaisuudessa! :)


Khob khun kha!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Chilitahnojen maailmassa

Jo on aikoihin eletty. Tänään kokkasin neljän todistajan läsnäollessa itselleni valtaisan aterian, autenttiseen thaityyliin. Sehän on tunnettu fakta, että meikäläistä ei ole juuri ruoanlaitto kiinnostanut, jos siihen menee yhtään kauemmin kuin 15 minuuttia tai jos lopputuloksesta ei ole takeita. Olen ollut todella laiska kokeilemaan mitään. Mutta mitä, tänään murskasin kuulkaa chilitahnankin ihan itse kokonaisista mausteista lähtien. Tästä se lähtee! Ehkä olenkin nyt löytänyt tarpeeksi motivoivan makumaailman, jota jaksan jopa alkaa harjoitella valmistamaan (toisin kuin vaikka... no, mitä vaan muuta. Paitsi italialaista).

Tämä päivä sujui siis varsin makoisissa merkeissä Thai Cooking Schoolissa, jossa valmistimme viittä eri ruokalajia hauskan opettajan opastuksella. Syömisen ja ruoanlaiton lomassa opittiin paljon myös paitsi raaka-aineista, myös thaikulttuurista ja muista erikoisuuksista, kuten rakkaudesta kuninkaaseen. Jopa tavallinen valkoinen riisi on thaiksi "kuninkaallista riisiä". Täällä kuningas on jumalasta seuraava. Tai ehkä jopa itse jumala. Riisi on sitten jumalasta kolmas. Elämän antaja. Thaiksi kuulumisiakin kysytään sanoilla "oletko syönyt jo riisiä". Kookospalmut ovat myös tärkeitä. Kun lapsi syntyy, sellainen istutetaan pihamaalle. Hauskoja juttuja.

Alla kuvien muodossa päivän saldoa.


Pad Thaita valmistettaessa päästiin taiteilemaan tomaatinkuorista ruusuja.

Kookospähkinä on ihmeissään!

Pad Thain ainekset. Puuttuu vielä mausteet ja nuudelit, ja sitten pannulle.

Ja lounaaksi itsetehtyä Pad Thaita! Oli muuten järkyttävän hyvää :P''

Tom yamin eli mausteisen vihanneskeiton aineksia.

Siinäpä koisoa kerrakseen.

Cooking schoolin lokaatio ei olisi voinut olla parempi: suoraan meren yllä.

Mausteiden imppaaja.

Opettaja esitteli meille jos jonkinmoisia yrttejä, vihanneksia ja mausteita sekä niiden käyttötarkoituksia paitsi ruoanlaitossa, myös esim. kosmetiikassa. Tiesittekö, että kurkuma nuorentaa?

Chilitahnaa valmistamassa.

Voilà! Ylhäältä vasemmalta: keltainen curry, vihreä curry, massaman curry ja punainen curry. Lisää vain kookosmaito.

Ja currynvalmistusta kehiin.

Siinä pöhisevät. Setä vihreä ja täti punainen.

Ja päivällinen alkaa olla valmis.

Ihan omatekemä punainen curry <3

Ötököitä. Eipäs, kun mustaa "sticky ricea", tahmaista riisiä. Erikoista, mutta hyvää.

Jälkkäriksi sticky rice with mango. Huisin hyvää.

Kaiken kaikkiaan erittäin makoisa päivä, jonka opit siirtyvät varmasti omaankin keittiöön. Sillä edellytyksellä toki, että aineksia löytyy Helsingin etnisistä kaupoista. Että tervetuloa vaan syksyllä maistelemaan meikäläisen tekemää thairuokaa! (Pitäisi varmaan varoa, mitä lupaa, mutta luotan, ettei kukaan kuitenkaan syksyllä tätä enää muista.)

Vielä loppuun ystävämme katti, joka odotti meitä bungalowin kuistilla. Se on yrittänyt nyt kaksi päivää päästä sisälle mökkiin, tuloksetta. Viime yön se nukkui kuistilla tuon punaisen täkin päällä. Säpsähti hereille, kun avasin aamulla oven. Näemmä se jatkoi aluevaltausta tänään päivällä piereskelemällä puhtaiden pyyhkeidemme päälle. Kiitos katti, tämä muistetaan <3



torstai 26. heinäkuuta 2012

Raskas ja myrskyisä matka mukavaan makuuasentoon

Kuuleeko Suomi, täällä Koh Chang. Eilinen ja tämä päivä ovat kuluneet mukavassa makuuasennossa lökötellen (ks. kuva). Tähän pääseminen vaati kuitenkin jälleen ankaraa pakaralihasten harjoittamista (12h), maailmanlopun hikoilemista sekä aina vain painavamman (arvio: 17kg) rinkan ja repun raahamista. Sekä myös hieman kambodzalaisten karaokehittien kuuntelemista, läpimäräksi kastumista ja myrskyssä pelkäämistä.

Retki starttasi Phnom Penhistä, josta bussi korähti liikkeelle kasin aikaan tiistaiaamuna. Kuten kaikissa busseissa täällä päin, myös tässä matkustajien viihtyminen oli otettu huomioon ja tv-ruudussa pyörivät jälleen kerran ihanan kamalat kambodzalaiset karaokehitit videoiden kera. Näkemäni samplen perusteella väitän, että jokaikinen kambodzalainen karaokebiisi kertoo onnettomasta rakkaudesta. Videoissa kuvataan vuoronperään mustasukkaisuudessa rypevää kolmatta pyörää ja onnellista pariskuntaa. Naiset ovat aina kauniita ja miehet (varsinkin nuo kolmannet pyörät) setämäisesti pukeutuneita ja rumia. Ei ihme ettei flaksi käy.

Kaikkien karaokevideoiden tarina: mustasukkaisuudessa rypevä toinen mies...

...ja onnellinen pariskunta. Muista laulaa mukana.
 
Matka sujui siis varsin leppoisasti lounastaukoon asti. Tauon jälkeen bussi alkoi pysähdellä. Aluksi en kiinnittänyt tähän minkäänlaista huomiota, koska täällä nyt bussit pysähtelevät milloin mistäkin syystä - kuski vie serkun kummin kaimalle jonkin paketin, ottaa tienvarresta kyytiin uuden matkustajan (täällä ei ole bussipysäkkejä), tiputtaa matkustajan tienvarteen keskelle hökkelikylää - syitä riittää. Siinä vaiheessa, kun näin henkilökunnan säntäävän pitkin ojia sangot kädessä ja kantavan vettä jonnekin bussin takaosaan, käsitin, että moottori lienee ylikuumentunut. Minähän en autojen sielunelämää tunne ensinkään, mutta niin kuitenkin kävi, että noin parin tunnin ajan pysähdeltiin 10 minuutin välein jäähdyttämään hurjistunutta moottoria ojavedellä. Lopulta löytyi isompi lampi, josta saatiin ilmeisesti sen verran jäähdytysnestettä matkaan, että saatettiin ajaa viimeinen tunti yhtäjaksoisesti rajalle asti. Oh Cambodia.


???


Kas, moottorilla on kuume.

Ja vielä olisi tietä edessä parisataa kilometriä.


Rajan jälkeen ahtauduttiin kamoinemme thaimaalaiseen minibussiin. Istuttiin vartti, eikä lähdettykään mihinkään, vaan saatiin käsky vaihtaa toiseen. "Change". Selvä. Ei syytä. Ajettiin 10 minuuttia, pysähdyttiin huoltoasemalle, käskettiin vaihtaa kolmanteen. Syy jälleen tuntematon. Ajettiin tunti Tratin kaupunkiin, pysähdyttiin turisti-infon kohdalle ja jälleen: "Change". Ja kamat jälleen ulos, hhnnnnggghh, ja vaihto neljänteen kulkuneuvoon, tällä kertaa pick-up truckiin, jolla viimein pääsimme Ko Changin lautalle asti. Tässä kulkuvälineiden vaihtelun lomassa ja rinkkaansa nostellessa sitä tosissaan mietti, onko Thaimaassa kenties autokuskeista ylitarjontaa, kun yksi ei voi ajaa koko matkaa rajalta lautalle (n. 70km). Sen sijaan turistit käsketään vaihtamaan autosta toiseen, jotta tehtäisiin matkasta mahdollisimman raskas ja vaikea ja saataisiin hommaa ainakin neljälle kuskille. Vai onko tässä jotain hämäräpeliä mukana. Mene ja tiedä.

Ko Changin lautalla huokaisimme hetkellisesti helpotuksesta, mutta vain hetkellisesti, sillä mereltä lähestyi aivan yhtäkkiä itse KUOLEMA, infernaalisin ukkosmyrsky, jonka olen eläissäni kokenut. Ensin tuli tuuli, joka nosti aallokon, keinutti lauttaa ja riuhtoi kaiken irtonaisen mukaansa, kuten kasan pelastusliivejä. Sitten tuli sade, joka piiskasi kaikki matkustajat ja matkatavarat läpimäriksi. Jo tässä vaiheessa oli aivan tarpeeksi pelottavaa, kyyristellä siinä kolisevassa ja huojuvassa rautakasassa keskellä aallokkoa. Mutta sitten tuli vielä palaneen kaasun haju ja meikäläisellä hypähti sydän kurkkuun, kun mietin, mikä täällä räjähtää kohta, räjähtääkö kenties koko paatti ja me sen mukana. No, ei räjähtänyt eikä upottu muutenkaan, vaikka vanha rautakasa kolisi, lonksahteli ja kieppui parhaansa mukaan. Kieppui onneksi lopulta satamaan ja me kiepuimme taksiin, joka ajoi meidät myrskyltä turvaan saaren eteläosaan Lonely Beachille. Yhtenä kappaleena. Huh.


Tässä vaiheessa oli vielä chilliä ja rauhallista.

Sitten kuolema alkoi lähestyä.

Kuolema iski.

Tässä vaiheessa pahin sade on jo lakannut ja kansa on uskaltautunut nousemaan vähäisistä sateensuojistaan tähyilemään, miten paljon on matkaa vielä jäljellä. Huomaa paras ostokseni aikoihin: Deuterin sadesuoja repulle. Kiitos suojan, läppärikin pelastui.

Ollaan märkiä. Onko kivaa? No ei.

Mutta katso. Tässä palkinto pelosta ja kärsimyksestä.


Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Myrsky meni ohi ja heräsimme seuraavana aamuna mukavasta bungalowista. Täällä olemme nyt olleet kaksi päivää tekemättä ei-mitään. Little Eden guesthouse on ihanimpia paikkoja, jossa olen asustellut ja meininki täällä on muutenkin sopivan low-key. Meri myrskyää kuin viimeistä päivää, mikä tekee rantaeloilusta hieman tympeää ja uimisesta vaarallista, mutta tämä ei meitä harmita. Täällä on riippumatto, vähän turisteja, rento tunnelma, apinoita, kurnuttavia sammakoita ja gekkoja, jotka ynähtelevät hassulla äänellään "Gek-kouuu!" tuolla viidakon pimeydessä ja viime yönä jossain bungalowin katonrajassa, melkein sisällä.

Kova ikävä tulee näitä veikeitä otuksia, kun Suomeen laskeutuu kone ensi maanantaina.

Vielä muutama kuva löhöilyn poluilta.


Sukulainen mussuttaa hedelmää.

Hylätty bensa-asema.

Hopefully NOT my first friend.

Myrskyinen meri.

Evästä matkaan.

Kotikylän raitti.

Harry Potter.

Big chill.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Koh Rong, valkeat hiekat ja näätäeläimen torttuyllätys

Takaisin sivistyksen parissa! Olipahan Koh Rong! Enpä ole vielä tähänastisilla reissuillani

a) jakanut huonettani valtaisan hämähäkin, liskon, muurahaisten ja termiittien kanssa ja ollut silti ihan fine ja cool
b) kuunnellut pimeässä yössä huvittuneena, kun sipsipussi läsähtää yhtäkkiä lattialle ja raahautuu huoneen nurkkaan, jonka jälkeen siimahäntä alkaa rouskuttaa tyytyväisenä eväitäni,
c) nähnyt, kun bungalowin sisälle hypähtää illan pimeydessä jonkinlainen viidakossa elävä isohko näätäeläin, joka tassuttelee hipihiljaa kattoparrujen päällä taiteillen bungalowin toiselle puolelle ja katoaa (hämmennys x10 - näinkö näkyjä?), ja
d) löytänyt aamulla huoneeni lattialta kyseisen näätäeläimen tahi jonkin muun isomman otuksen haisevaa torttuläjää (ks. kuva alempana - en siis nähnyt näkyjä). 
 
Mutta nytpä on tämäkin lista tullut koettua. Tervetuloa Koh Rongille! Saarella ei ole sähköä, juoksevaa vettä, nettiä, 7/11-kauppoja, pankkiautomaattia... ei oikeastaan mitään muuta kuin viidakkoa, valkoisia rantoja, pari pientä kylää ja yksinkertaisia bungaloweja. Ja eläimiä. Ja ötököitä. Et taatusti ole yksin bungalowissasi. Luonto tulee varmasti sisälle - ja se tekeekin kokemuksesta niin unohtumattoman.


Ystävä.

Aamuinen üllatüs.

Tyhjäksi narskutettu.

Iltavieras.


Täällä ylellisyyden ulottumattomissa vietimme kolme yötä ja kolme päivää tehden ei-mitään. Sadepilvet jäivät mantereelle, Koh Rong kylpi auringossa, me kylvimme lämpimissä aalloissa ja lojuimme rannalla ja riippumatossa. Muikeaa eloa.


Läävä.

Pöheikköä läävän edustalla.

Kotiranta.

Junglea tutkimassa.

Iltapäiväuinti.

Onni!

Näkymä aamiaismestalta.

Ystävämme vesipuhveli.

Termiittien koti.


Paljon olin kuullut varoituksia, että saari on täynnä nälkäisiä hiekkakärpäsiä, joten rantalöhöilyn saisi unohtaa, mutta eivätpä nuo paljoa syöneet, pari puremaa vain. En tosin ole mikään hyttysmagneetti muutenkaan. Joten ehkä olin vain onnekas.


Koirakaveri piti terassilla yövahtia.

Auringonlaskun toisella puolen.

Guesthousen mailla asusteli myös hanhia.



Saarelle ollaan suunnittelemassa jos jonkinmoista resorttia ja autotietä, joten tänne kannattaa todella mennä, ennen kuin on liian myöhäistä. Oli kyllä mahtavat kolme päivää.

Koh Rongilta siirryimme eilen lautalla (2,5h) takaisin Sihanoukvilleen ja siitä edelleen bussilla (5h) Phnom Penhiin aikomuksena jatkaa matkaa Laosiin tänään maanantaina. Kuitenkin asiaa tarkemmin tutkittuamme tajusimme lopulta, että kauas on pitkä matka ja aikaa on liian vähän. Joten Laos siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Sen sijaan enttententten-taktiikka vie meidät huomenna Koh Changille Thaimaahan, jossa rento meisinki jatkuu. Ja kaikkihan sen kartalta näkevät, että tämähän on tietenkin logistiikan riemuvoitto. Oli viisasta tulla välissä takaisin Phnom Penhiin, kun Sihanoukvillesta olisi päässyt Koh Changille about kuudessa tunnissa verrattuna huomiseen 10 tunnin istumiseen. Sama kuin ajaisi Helsingistä Poriin Jyväskylän kautta. Mutta impulsiivista päähänpistoista kärsii koko ruumis. Mahtavaa kuitenkin päästä takaisin ihanaan Thaimaahan :)