Sunnuntai ja ensimmäiset jäähyväiset

 Varsin sunnuntainen ja mitääntekemätön päivä ronsulassa. Tänään täältä lähti iso joukko ihmisiä ja jäljelle jäi vain 7 meistä, jotka saavuimme viime sunnuntaina. Päivä oli siis täynnä jäähyväisiä ja kaihoisaa mieltä. Tänään on ollut varsin hiljaista eikä ole tehty töitä, käytiin ainoastaan aamulla pienellä joukolla kävelyllä tuolla niityllä ja USA:sta tänne muuttanut Jodie, joka on ollut täällä töissä 11 vuotta ja asuu majassa tuolla keskellä elefanttipeltoa thaimiehensä ja poikansa kanssa, kertoi meille 2,5 tuntia taukoamatta tarinoita elefanteista. Nähtiin myös, kuinka joukko naaraselefantteja kiusasi pahimmassa teini-iän testosteronikuohun vallassa kiimailevaa Jungle Boyta. Näitä ja muita elefanttitarinoita lisää huomenissa. Tänään kuvia pääasiassa ihmisistä.

Ekan viikon valtava vapaaehtoisporukka.

Mahtavat ohjaajamme (nuo neljä thaikundia).

Rapsuttelin otuksen poskea.

Eilen söin tähän astisen reissun parhaan illallisen, eli perinteistä pohjois-thaimaalaista ruokaa sen kunniaksi, kun moni lähti tänään. Syömisen lomassa saimme kunnian katsella läheisestä kylästä tulleiden tanssijoiden esitystä. Varsin mielenkiintoisen ja elegantin näköistä käsien pyörittelyä, johon todennäköisesti sisältyi joku tarina, joka laulun sanoista olisi välittynyt, jos olisi osannut thaita...

Mmmmmm.

Traditionaalisia tansseja illallisella.

Debbie lauloi ja soitti ukulelea.

Huomenna saapuu taas joukko uusia vapaaehtoisia. Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan. Tähän loppuun vielä päivän aaww-momentti, eli kuva pienimmästä sammakosta, mitä olen koskaan nähnyt :)

Voi elämä!

Juhannuspäivän viettoa fanttien keskellä

Hyvää juhannuspäivää kaikille! Täällä juhlittiin juhannusaattoa menemällä aikaisin nukkumaan ja heräämällä tänään eli juhannuspäivänä klo 06:45 pilkkomaan ja kuorimaan maisseja ja pesemään meloneita lounaaksi kärsäotuksille. Eli varsin railakasta! Ei juhannuskokkoa, ei juhannuslonkeroita! Totta puhuen täällä ei edes tajua, mikä päivä on. Menee sekaisin. Facebookin avulla pysyn jotenkuten ajantasalla siitä, mitä Suomessa tapahtuu paraikaa. Juhannuksen missaaminen tänä vuonna ei sinänsä harmita. Sen sijaan katselen tälläkin hetkellä lounastaan nauttivia norsuja. Yhdellä on päässään maissinkuori, jonka se on sinne heittänyt kärsällään koristeeksi. Kärsässä sillä on kasa maissinlehviä, joilla se vihtoo itseään. Välillä se rapsuttelee jalkojaan tai hinkkaa itseään aitaa vasten, kun vatsaa tai kylkeä kutittaa. Ylisuloista :)

Työt jatkuu täällä kuten ennenkin. Torstaina ladottiin aamulla jälleen scheissea ja perjantaiaamuna korjattiin pellolla maissia, mikä oli ihan älyttömän raskasta. Alkoi pyörryttää, kun oli niin kuuma, vaikka oli pilvistä. Jos koiranpentujen viihdyttämistä ei lasketa, mun lempihommaa on edelleen toi scheissen lapioiminen, vaikka se on tosin alkanut haista ihan järkyttävälle nyt, kun täällä on ollut pari päivää aika sateista. Maissinkorjuu on toistaiseksi ollut kaikista rasittavinta. Myös sen kuoriminen on rasittavaa, koska tähkissä lymyää kaikenlaisia ötököitä, joita joutuu sitten väistelemäään. Tosin täällä on ötökkätoleranssi kasvanut aikalailla. Makuuhuoneessa meillä on jonkinlaisia pieniä matoja, jotka vielä ensimmäisenä päivänä lakaisin pois, mutta nyt vaan katson, etteivät mene vaatteisiin tai sänkyyn. Jos ovat seinällä, ovat ok. Torakan nähdessäni en kilju, vaan huitaisen sen pois jollakin. Joillakin on käynyt huoneessa rottia ruokailemassa, ehkä siinä menisi raja.
 

Maissia korjaamassa

 

Ja sitten maissia kuorimassa.

Aitaa rakentamassa.

Scheissea lapioimassa.

Tällä kertaa se haisi.

Koiranpentuja! Hii!

Koirasairaalan potilas. Raasu oli ihan heikkona :(

Tehdään täällä toki muutakin kuin töitä. Keskiviikon iltaohjelmana oli varsin humoristinen oppituokio thaikulttuurista ja -kielestä. Opin mm. wain eli kumartamisen eri asteet: mitä kunnioitettavampi henkilö, sitä korkemmalle kädet asetetaan. Kaverille kumarretaan kädet rinnan korkeudella, hieman ylempiarvoiselle kuten vanhukselle kädet leuan korkeudella, opettajalle kumarrettaessa kädet asetetaan suun eteen, vanhemmille nenän korkeudelle, buddhalle otsan korkeudelle ja kuninkaalle pään yläpuolelle. Yleensä kumarretaan, kun tervehditään, kiitetään tai sanotaan näkemiin. Lisäksi selvisi, että munkiksi pääsee kuka vaan, tyttö tai poika, nainen tai mies, ja munkkiutta voi harjoittaa yhdestä päivästä koko elinikään. Hiukset pitää ajaa ja vastakkaiseen sukupuoleen ei saa ottaa kontaktia. Herätys on joka päivä klo 04:00, että aamutorkut, älkää vaivautuko. Thaikielestä opin vain sen, että sitä olisi aivan mahdotonta oppia. Yksi sana voi tarkoittaa ihan oikeasti viittä eri asiaa riippuen äänenkorkeudesta. Osaan kuitenkin sanoa "hei" (nainen sanoo: "Sawat-dee-kha", mies sanoo: "Sawat-dee-krab") ja "kiitos" ("Khob-khun-kha" tai "Khob-khun-krab"), se riittää tältä erää.

Näkymä ikkunastamme. Iso puu ja fantteja :)

Viidakkoa talon ympärillä.

Torstaiaamuna käytiin visiitillä paikallisessa kyläkoulussa. Oli ihan älyttömän mielenkiintoista näin opettajaimmeiselle. Kävin parissa luokassa morjestamassa oppilaita, joiden opettajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan jättää sellaista lapsilaumaa yksikseen rellestämään. Söpöjä ja vilkkaita oppilaita. Melutaso oli aika kova - lapset on lapsia joka maassa... Kävin myös seuraamassa musantuntia, jossa harjoiteltiin samaan aikaan perinnetansseja ja opeteltiin soittamaan perinteisiä soittimia, joiden nimiä en tiennyt (ja vaikka olisin kysynyt, en kuitenkaan enää muistaisi, thaikieli on niin hankalaa). Lopuksi sain maailman ihanimman ja söpöimmän jalkahieronnan kahdelta 12-vuotiaalta tytöltä (näyttivät 9-vuotiailta), joiden opettaja neuvoi näitä koko ajan vieressä. Ilmeisesti koulussa opetetaan siis hierontaakin (?!). Ihan ei koulupäivän rakenne ja organisointi selvinnyt minulle, kun kukaan ei puhunut englantia kuin pari lausetta: "Hello", "What your name?" ja "You from?".

Porukkaamme koulunpihalla.

Pieniä koululaisia.

Esikoulun puolella.

Musantunnilla sai kokeilla perinteisiä soittimia.

Victoria opettelee perinteisiä tansseja.

Oppilaat soittivat meille opettajansa johdolla.

Koruostoksilla.

Maailman söpöin jalkahieronta. Tytöt naureskeli ja hakkasi mun jalkoja.

Ruokajono oli lähes yhtä hiljainen kuin suomalaisissa kouluissa :)

Yhden viikon vapaaehtoiset lähtevät pois joko tänään tai huomenna ja maanantaina saapuu uusi satsi. Joitain tuttuja onneksi kuitenkin jää, ettei joudu ihan alusta aloittamaan tätä tutustumisprosessia. Aika lyhyeltä kuitenkin tuntuisi tämä aika, jos vain yhden viikon olisin täällä ollut. Kaksi viikkoa on oikein passeli. Lisäksi en malttaisi vielä poistua näiden ihanien ruokien äärestä: täällä on joka päivä tarjolla varmaan viittätoista eri sorttia, kaikki kasvista tai vegaania, eli kadotan täällä lihakseni mutta saan tilalle hyvän olon ja puhtaan omatunnon :D

Huomenna lisää tarinoita elefanttimaasta.

Elefanttien elämää

Täällä ollaan! Tämänhetkinen sijainti Elephant Nature Park, Chiang Maista 60km pohjoiseen, kauniissa vehreässä laaksossa sademetsän peittämien vuorten keskellä.

*kurkistel*

Fantinruokintaa ekana päivänä.

Fanttien kylpyhetki.

 
Aivan huikea paikka tämä. Täällä asustaa yhteensä 34 elefanttia, joista osa on pelastettu karuista oloista tai julmasta turistibisneksestä. Osa on syntynyt täällä eikä ole koskaan joutunut näkemään nälkää tai kokemaan kidutusta. Lisäksi täällä asuu tusinan verran enemmän tai vähemmän kirppuisia koiria, joista yksi on sokea ja toisella on vain kolme jalkaa, molemmat Bangkokin tulvien selviytyjiä. Polulla päärakennukselle voi kohdata myös sosiaalisen sian, maailman liikuttavimman orvon vuohivauvan nimeltään Noah (joka on ollut täällä vasta viikon), kissanpentuja (jotka ovat myös rakkautta vailla), ja jos lähtee toiseen suuntaan kohti pääporttia, kohtaa noin 10 koiranpentua ja noi 130 haukkuvaa aikuista koriaa, jotka on niin ikään pelastettu tänne, koska ovat joko orpoja tai kulkukoiria. Sydänhän täällä pakahtuu joka hetki, kun näkee eläinten riemun, kun ne saa telmiä vapaasti ja niistä pidetään huolta suurella rakkaudella. Koirat on vähän arvaamattomia, koska monella on takana rankkoja kokemuksia. Kaikki eivät ihan 100% luota ihmisiin, ja jotkut ovat puolisokeita ja haukkuvat ja murisevat sen takia. Varovainen pitää olla iltaisin, kun valuu takaisin kämpille, mutta ei noista muuten mitään vaaraa ole. On jokseenkin surrealistista, että aamuisin kun herää ja avaa ikkunan, näkee ensimmäisenä tuossa about 10 metrin päässä tuhisevia ja kärsäänsä heiluttelevia onnellisia elefantteja. Niin kuin yksi vapaaehtoinen eilen totesi, "Can you believe it guys, we’re living among the elephants!". Jotenkin noihin on jo niin tottunut, että pitää nipistää itseään muistuttaakseen, ettei tää näkymä ole ihan tavallinen.

Ruoka-aika.

Noah, orpo vuohivauva.

Kylvyssä.

*tepastel*

Elefanttiperhe.

Täällä aloitti maanantaina yhteensä 53 (!) vapaaehtoista, joista suurin osa on täällä viikon, osa kaksi (kuten allekirjoittanut), ja pari aiemmin ollutta on neljä viikkoa. Osa on täällä jo toista, kolmatta tai neljättä kertaa, yksi kuudetta, eli varsin koukuttava paikka. Itselläkin on jo nyt ensimmäisellä viikolla olo, että tänne täytyy palata takaisin. Suurin osa vapaaehtoisista on jenkkejä, ausseja tai brittejä, joukossa on myös pari uusiseelantilaista, ranskalaista, thaimaalaista, ja sitten on tämä yksi rastapää jostain ihmeen Suomesta :) Kaikki on ihan mielettömän mukavia ihmisiä, aivan eri ikäisiä, erilaisista taustoista, mutta kaikkia yhdistää intohimo matkustamiseen, eläimiin ja seikkailuihin, eli tullaan varsin hyvin toimeen.

Vapaaehtoisten työt on moninaisia. Töitä on aamuisin klo 8-10 (saattaa kestää pidempään), klo 11 syötetään elefantteja (vapaaehtoista, yleensä päiväretkellä olevat hoitavat tämän), klo 12 syödään, klo 13 pestään fantteja joessa, ja klo 14-16 on taas töitä, jonka jälkeen vapaa-aikaa ja illallinen. Meidät on jaettu kolmeen ryhmään, joiden hommat kiertää. Aamuhommia on tällä hetkellä joko elefanttikeittiö, maissinkorjuu tai paskan ja heinän lapiointi. Tiistaina ja tänään torstaina mun ryhmäni lapioi tuota scheissea ja heinää, mikä ei itse asiassa ollut laisinkaan ällöttävää vaan ihan leppoisaa (ja hemmetin hikistä!) puuhaa. Norsunkakka ei juuri haise (ainakaan kuivalla säällä), koska otus paskoo lähinnä kovettunutta heinää. Ja tuossa hommassa saa olla elefanttien lähellä, mikä on mukavaa. Keskiviikkoaamuna oltiin elefanttikeittiössä, missä pestään, kuoritaan ja pinotaan niiden ruokia, käsittäen lähinnä meloneja, kurpitsoja, banaaneja ja maissintähkiä. Norsu on kasvissyöjä ja syö päivässä aivan järjettömän kasan ruokaa. Siksi se ei ehdi nukkua kuin kolme tuntia yössä. Lopun aikaa se syö tai telmii – leikki on elefantin työtä :)

Scheissen lapioimista.

Iltapäivätyöt vaihtelee päivittäin. Ensimmäisenä varsinaisena päivänä eli tiistaina "työ" oli sitä, että käveltiin ympäri laaksoa auringonpaisteessa, morjestettiin ja syötettiin elefantteja ja ihailtiin, kun elefanttiperhe kylpee joessa. Keskiviikkona istutettiin riisiä ja avokadoja. Keskiviikko on ollut ensimmäinen päivä tällä reissulla, kun on satanut aamusta iltaan. Onneksi on kuitenkin koko ajan tosi lämmin, joten sade ei juuri haittaa. Ei ole kuin Englannissa viime kesänä, 14C, sadetta ja tuulta.

Päiväretkeläisiä seuraamassa fanttien kylpemistä.

Parhaat kaverukset.

Käyvät yhdessä ain.

Kärsä on hassu kapistus.

Norsuperhe joessa telmimässä.

Oon näiden kolmen päivän aikana oppinut paljon elefanttien elämästä ja empaattisesta ja älykkäästä luonteesta. Esimerkiksi sen, että elefantit asuvat pääasiassa yhteisössä. Jos jollekin elefantille syntyy vauva, siitä huolehtii muutkin yhteisön jäsenet kuin sen emo. Emo imettää ja sen pitää ehtiä syödä vielä enemmän kuin normaalisti, minkä takia tarvitaan "tätejä" huolehtimaan pikkuisesta. Jos pikkuisella on turvaton olo, fantit menevät sen ympärille ja muodostavat kärsillään ikään kuin aitauksen, jonka sisällä pienellä on hyvä olla. Fanteilla on myös bestiksiä. Täällä on parhaita kavereita, jotka seuraavat toisiaan kaikkialle. Esimerkiksi Jokia, joka on sokea, seuraa parasta kaveriaan, joka huolehtii, ettei kaveria jätetä ja puolustaa ja tuuppii tarvittaessa oikeaan suuntaan. Jos lauman jäsen on pulassa, muut auttaa.

Ihmisiä kohtaan nuo otukset ovat myös ystävällisiä. Mua moni varoitteli, että älä sitten mene elefantin lähelle, ettet jää sen alle, mutta ei nää mitenkään tarkoituksellisesti puske ihmisen päälle täällä. Lähinnä ne käyttää jalkojaan itsensä rapsutteluun (kyllä, elefanttejakin kutittaa ja ne rapsuttelee ja vihtoo itseään heinillä :D ). Eilen vauvanorsu innostui juoksemaan joesta takaisin kuivalle maalle ja siinä oli pieni vaaratilanne, mutta ehdittiin pois alta. Vain yhdellä on syöksyhampaat, koska muut ovat joko liian nuoria tai norsunluukauppiaat ovat ne repineet irti, joten hampaistakaan ei ole vaaraa. Tämä syöksyhampainen heebo on nimeltään Jungle Boy ja sillä on kiima-aika, joten sitä täytyy pitää ketjussa, ettei juoksentele naisia ahdistelemassa päivät pitkät. Toki elefantti on iso ja voi huitaista kärsällään ihmisen pois tieltä (tai päiviltä) jos haluaa, että kyllä niitä pitää väistellä, muttei pelätä todellakaan tarvitse.

Jokaisella elefantilla on oma hoitajansa ("mahout"), joka huolehtii fantista ja ohjailee fanttia ympäri puistoa ja pitää sille kuria. Jos mahout ei ole lähimailla, ei elefantin lähelle saa mennä. On uskomatonta, miten tuommonen järkälemäinen mastodontti uskoo oman hoitajansa komentoja. Täällä ENP:ssa hoitaja ohjailee hellästi, mutta perinteisesti hoitajat käyttävät varsin julmia otteita, kuten koukkuja ja nastoja, joilla pistelevät elefanttia, että tämä tottelisi. Täällä noudatetaankin uusia metodeja, eli positiivista vahvistamista, kun elefantti tekee toivotun asian. Eikä elefanttien tarvitse tehdä sirkustemppuja tai pelata jalkapalloa, jotta ihmiset viihtyisivät. Ne saa vaan olla omia hupaisia itsejään.

Jottei tämä blogipostaus venyisi ihan valtavan pitkäksi, kerron vasta seuraavassa postauksessa lisää tämän puiston ja sen perustajan missiosta. Enemmän voi sillaikaa lukea osoitteessa www.elephantnaturefoundation.org.