Jungle Walk!

Tämä päivä sujuyi varsin hikisissä merkeissä. Guesthousen pitäjän kommentti "No, it's just an easy walk, not strenuous", ei ihan pitänyt paikkaansa, vaan sen sijaan minä ja neljä muuta trekkailijaa kiipeiltiin oppaamme johdolla ylös alas sademetsän peittämiä vuorenharjanteita ja kukkuloita. Ei ollut onneksi mikään +35C, mutta kosteusprosentti oli kuin turkkilaisessa höyrysaunassa, joten tuntui kuin olisi hengittänyt vettä. Maisemat oli luonnollisesti aivan mielettömiä. Hauskinta oli huomata, että sademetsä on täynnä ihan hulluja ääniä. Vaikea edes kuvailla. Yksi hyttysen tapainen piti ääntä, joka muistutti jotain käynnistyvää konetta. Sitä olisi hyvin voinut käyttää jossain scifi-pätkässä alienien ääninä, sen verran surrealistinen meteli siitä lähti. Metsä oli myös täynnä mitä omituisemmin tavoin laulelevia lintuja sekä mitä ällöttävimpiä ja söpöimpiä hyönteisiä, joista noin 10cm x 10cm hämähäkki lienee puistattavin ilmestys. Kaiken kaikkiaan erittäin hikinen mutta antoisa päivä, josta parisen kuvaa alla.

Welcome to the jungle.

Tuonne pääsi uimaan, jos tahtoi.

Metsäosuuksien välisäs oli niittyjä ja auringonpaistetta.

Maassa kipitti eteenpäin yli 10-senttinen torakka. Hyi stana! :S

Huomisesta eli maanantaista eteenpäin olen kaksi viikkoa elefantteja hoitamassa, joten en tänne ihan joka päivä tai edes joka toinen päivä välttämättä kirjoittele. Pistän kuitenkin jotain tarinaa ja kuvaa fanttimaasta heti, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus! :)

Jungle Flight!

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä rohkeammin uskaltaa tehdä kaikkea sellaista, mikä aiemmin olisi saanut kauhusta jäykäksi. Olinhan kuitenkin lapsi, joka:

• ei kiipeillyt puissa, koska pelkäsi korkeuksia
• ei kiipeillyt leikkitelineiden verkoissa, koska pelkäsi putoavansa
• uskalsi nousta Rovaniemen Napapiirin about 12-kerroksiseen näkötorniin vain kaksi ja puoli kerrosta, jonka jälkeen alkoi huimata, koska portaiden ritilöistä näkyi läpi maahan asti
• sai kuperkeikan onnistumaan takaperin vain kaksi kertaa, jonka jälkeen tajusi, että niskat voi vinksahtaa, joten ei uskaltanut kokeilla enää kolmannen kerran.

Ja niin edelleen. En siis ollut lapsena mikään temppuilija. TOISAALTA:

• änkesin kaikista hurjimpiin huvipuistolaitteisiin heti, kun pituusraja salli
• rakastin kaikista hurjimpia vesiliukumäkiä
• rakastin laskea alas Ounasvaaran kesäkelkkarataa ja mitä lujempaa, sen parempi
• eli ylipäänsä rakastin vauhtia.

Ehkä olin sittenkin hurjapää aran kuoren alla. Mutta korkeanpaikan kammoinen olen edelleen, kuitenkin nykyään jo varsin hyvin siedättynyt. Olen nimittäin havainnut, että kammosta pääsee parhaiten eroon yksinkertaisesti menemällä korkealle, kuten vuorivaelluksille. Tänään, killuessani 50-metristen puiden latvojen välissä vaijerin varassa 1500 metriä merenpinnasta, ei pelottanut läheskään niin paljon, kuin vielä viime yönä kauhistelin sängyssä pyöriessäni.

Here we go...

Halp!

Päivän ohjelmassa oli siis Jungle Flight, englanniksi "ziplining". Tarkoittaa siis, että 50-metristen sademetsäpuiden latvoihin on rakennettu tasanteita ja niiden väliin ripustettu vaijereita, joita pitkin liu'utaan puunlatvasta toiseen. Ihan hullun hauskaa touhua! :D Seikkailurataan kuului myös Indiana Jones -tyylisiä riippusiltoja ja neljä pudotusta köyden varassa alemmalle tasolle, korkein näistä 40 metriä. Normaalisti jo nämä dropit olisi tuntuneet kammottavilta, mutta sen jälkeen, kun on liitänyt 300 metriä tyhjyyden päällä kädessään bambukeppi, jolla on tarkoitus jarruttaa vauhtia, ei moinen pudotus tunnu enää kovin pahalta. Turvallisuuskin oli hyvin otettu huomioon. Aivan mahtava päivä, suosittelen kaikille moista aktiviteettia, jos joskus osuu kohdalle! :)

Tällaisissa maisemissa sitä liidettiin.

Oppaat oli selvästi tehneet tätä pari kertaa aiemminkin.

Jarrukapula.

Siinä se odottaa.

300m pitkä liu'uttelu.

Kalifornialainen pariskunta Trinity & Matthew.

Trinity vetää tyylillä.

Vaijerit kulkee puusta puuhun.

Matthew & Trinity matkalla seuraavalle asemalle.

Happy ending!

Chiang Main tunnelmia

Chiang Main voisi tiivistää kahteen sanaan: temppeleitä ja aktiviteetteja. Suunnilleen joka kadunkulmassa on joko temppeli tai turisti-info, josta saa buukata päiväaktiviteetteja joka lähtöön: vaelluksia, koskenlaskua, kiipeilyä, norsusafareita, visiittejä "hilltribe villageihin" (mikähän heimokylä olisi sopiva suomennos), benjihyppyä, tiikereiden kanssa telmimistä, kokkauskurssia ja Tarzan-tyylistä vaijerien varassa liitelyä sademetsissä. Itselläni on ohjelmassa huomenna tuota liitelyä (check: Jungle Flight) ja sunnuntaina trekkailua. Voisin väittää, että tämä paikka on halvempi ja astetta eksoottisempi versio esmes Uuden Seelannin Queenstownista tai jostain Alppien seikkailuille omistautuneesta turistimestasta. Kuitenkaan täällä ei ole mielestäni mikään rahat pois -meininki, vaan kaupungissa vallitsee varsin letkeä ja ystävällinen tunnelma, joka heijastuu myös paikallisista ihmisistä. Moni pysähtyy juttelemaan ja kyselemään kuulumisia, ja tuktuk-kuskit ei yritä huijata valkonaamoilta ylihintaa. Ruoka on oikeasti tulista eikä turistin aralle vatsalle väännettyä jokapojan currya, jossa chilitkin maistuu lähinnä paprikalle (näitä sai Bangkokissa - tiedän, kävin väärissä paikoissa). Ah, minä tykkään!

Mo!

Ja ne temppelit. Niitähän riittää, isompaa ja pienempää, hienompaa ja arkisempaa. Olen käynyt varta vasten katsastamassa kolme, mutta kurkistanut ainakin kymmeneen muuhun ohikulkiessani. Buddhalaisuus on läsnä joka paikassa. Joka kadunkulmassa, taksissa, kaupassa, ties missä, on pieni buddha-alttari. Kaduilla näkyy oransseihin munkinkaapuihin pukeutuneita teini-ikäisiä poikia. Olen käsittänyt, että täkäläisille pojille on itse asiassa varsin yleistä mennä hetkeksi aikaa (n. ½ v -1v) munkkien oppilaaksi, eli se on näille vähän kuin ripari Suomessa.

Vielä plussaa siitä, että täällä vanhassa kaupungissa voi kävellä joka paikkaan, koska liikennettä ei ole nimeksikään. Kaduilla on kivoja baareja ja syöttölöitä ja talot on nättejä. Guesthouse on värikkäästi ja boheemisti sisustettu eli ihan itseni näköinen. Ainoita miinuksia eilen guesthousen aulassa kohtaamani kaksi isoa rottaa (joista toinen tonki iloisesti laukkuani) ja järkyttävän kuuma yläkerran huone. Vaikka edellisessä postauksessa väitin, että olen tottunut kuumuuteen, niin perun sanani - EN ole. Täällä huoneessa on varmaan yhtään liioittelematta +40C.

@ Diva Guesthouse. Nätti ja kuuma huoneeni.

Pieni paikka tämä on. Sen tajusin jo koneessa, kun vieressäni istuva, jo viisi vuotta täällä Chiang Maissa asunut australialaismies kertoi, että oli viime vuonna samaisessa elefanttipuistossa vapaaehtoisena, jonne olen nyt menossa, ja puiston omistaja on hänen hyvä ystävänsä. Kyseinen herra omistaa täällä suositun ravintolan, jonka tuotoista osa ohjataan ko. elefanttipuiston toimintaan. Samoin tässä guesthousessa on tyttö, joka vietti viime viikon vapaaehtoisena siellä ja sanoi, että oli aivan mahtavaa. Kai se täytyy uskoa, että edessä on hienot kaksi viikkoa :) Ensin kuitenkin hieman luontoaktiviteetteja viikonloppuna! Alla hieman kuvatuksia täältä (klikkaa isommaksi).

Matkalla opiskelemaan.

Yes is Engrish very good thank you.

Doi Suthep, temppeli vuoren päällä.

Ei järin mairitteleva kuva äireestä!

Chiang Mai korkialta.

Paikallinen versio puutarhatontuista. Nöyyyyy...!

Doi Suthep.

Silmä silmästä.

Siitä matkaan jos jonkinmoista buddhaa.

Zen.

Bangkok: temppeleitä, munkkeja, ostoskeskuksia, tuktuk-huijauksia

Chiang Maista terve! Odottamattoman rento ja mukava Bangkok jäi tänään taakse, kun lennähdin Air Asian siivillä pohjoisen vuoristoisempiin maisemiin seikkailuaktiviteettien äärelle. Tai lentolipun mukaanhan mun piti lentää jo viime torstaina – tadaa, näissä asioissa aivan hysteerisen tarkka minä olin jonkin satunnaisen aivopierun seurauksena onnistunut varaamaan lennon väärälle viikolle! Onneksi huomasin tämän ajoissa, jotta sain sitten varattua uuden... onneksi kyse oli halpalennosta, joten lovea kassaan ei tullut kuin oppimaksujen verran. "Tarkista vielä sadannen kerran ennen klikkaamista".

Ennen kuin alan raportoida Chiang Maista, on paikallaan tiivistää Bangkok muutamaan kappaleeseen ja kuvaan.

Hampaat!

Jo tänään lähtiessäni tuntui, että Bangkokiin täytyy palata vielä. Niin monta katua jäi tallaamatta. Tosin tältä tuntuu yleensä aina reppureissun ensimmäisestä etapista lähtiessä - sitä on ehtinyt jo vähän asettua, kunnes tajuaa, että kas, tämä matkahan jatkuu. Siksi muuten suosittelen viipymään tällaisen reppukiertueen ensimmäisessä etapissa vähintään kolme yötä, jotta "sielu ehtii mukaan", kuten Madventuresin Riku ja Tunna ovat asian hienosti muotoilleet.

Temppeliin ei sitten missään rievuissa pääsekään.

Mutta paljon ehdin kokeakin. Ensinnäkin tsekkasin kolme temppeliä: Wat Po ja Wat Arun tiistaina ja Wat Phra Kaew keskiviikkona. Wat Pon vetonaula oli massiivinen kyljeellään chillaava buddha, jonka meditatiivinen presenssi tartutti ympärilleen harmoniaa ja tyyneyttä. Wat Arunin vetonaula oli torni, josta näkyi Bangkokin ylle. Tai olisi näkynyt, jos olisi uskaltanut kiivetä superjyrkkiä portaita. Itse pääsin vain puoleen väliin enkä nähnyt täten kovin paljoa.

Wat Pon kultaisia patsaita.

Buddha chillaa. Teki mieli kutittaa varpaita.

Aivan superliikkis onneton lammas.

Temppelikissa.

Voi murhe ja surkeus.

Wat Arun.

Hän ei noudattanut temppelien pukeutumiskoodia.

Wat Arun.

Wat Arunin temppelidawg.

Loppuun asti en uskaltanut nousta.

 

Noista temppeleistä Wat Phra Kaew oli ehdottomasti se, mikä Bangkokissa käydessään täytyy nähdä. Mä en minkään kullan ja kimalluksen perään ole, mutta tuolla piti kyllä haukkoa henkeä. Sillä kullan ja dimangien määrällä kokkaisi varmaan kanacurryt puolelle maapallolle. Kuvat puhuvat puolestaan.

It's all gold!

Kurkistuksia heinäkuun Kambodza-kiertueelle: jopa miniatyyriversio Angkor Watista oli valtava.

Jep, Wat Phra Kaew - Ihan hullu paikka.

Keskiviikkona tsekkasin myös muutaman ostoskeskuksen. Halvoista hinnoistaan tunnetussa MBK:ssa vaivasi runsauden pula ja kaaoottisuus. Edes tällainen boheemista sekamelskasta pitävä ei osannut ostaa sieltä mitään. Ei sillä, että näin alkumatkasta kannattaisikaan lisätä rinkan painoa. Joka tapauksessa kontrasti vanhaan Bangkokiin ja temppeleihin oli odotetusti häkellyttävä. Itse pidin enemmän temppelien atmosfääristä kuin ilmastoidusta kulutushysteriasta. Huomasin myös, että alan tottua kuumuuteen: ostoskeskuksista piti välillä tulla ulos normaalilämpötilaan (+34C) lämmittelemään, kun sisällä oli niin hyytävän kylmä (+21C).

Huomasin myös kolmantena päivänä, että vaikka olenkin kohtalaisen hyvä tinkimään (voisin olla parempikin, jos riittäisi pokka), niin olen silti maksanut tuktuk-kuskeille ainakin kolmasosan liikaa. Matka MBK:sta guesthouselle maksoi taksilla 80 bahtia, kun tuktukilla matkaan meni 130 bahtia, bonuksena pakokaasujen hengittely liikenneruuhkassa. Kannattaakin siis kulkea kaikki matkat taksilla ja vaatia, että käyttävät taksamittaria (mikä ei siis näissä maissa ole mitenkään yleinen normi – toisena esimerkkinä Mumbai, jossa moni taksi kieltäytyy ottamasta länkkäriä kyytiin, jos tämä vaatii käyttämään mittaria, koska silloinhan ei voi huijata turistihintaa). Tuon taksan lisäksi tuktuk-kuskeilta ei kannata koskaan kysyä nähtävyyksien sijaintia tai muita detaljeja, koska saa todennäköisesti vastaukseksi, että ko. nähtävyys on juuri tällä hetkellä kiinni jonkin seremonian takia, mutta "sillaikaa minä voin viedä sinut näihin muihin nähtävyyksiin vain 40 bahtilla". Ja ystävällinen hymy perään. Näin turisti huijataan mukaan ostosreissulle kuskin frendien timanttiliikkeisiin. Eihän niistä ole tietenkään pakko mitään ostaa, mutta sinä päivänä ei sitten muuta ehdikään. En mennyt halpaan, koska olin lukenut varoituksia erinäisistä lähteistä.

Bangkokin sekamelskaa.

Vaikka yksinkin on kiva matkustaa, on yhtä kiva päästä maanantaina sosiaaliseen ympäristöön elefanttipuistoon. Ei sillä, etteikö täällä ihmisiin törmäisi, mutta kohtaamiset ovat jääneet kovin lyhyiksi. Toisaalta ei ole tarvetta saada matkaseuraa, koska kohta olen kuitenkin kaksi viikkoa fanttien kanssa. Yksi hämmentävimmistä kohtaamisista oli intialainen setä, joka istui viereiseen pöytään baarissa, kysymättä esitteli itsensä, kysyi mistä tulen, minne menen ja mikä olen, ja alkoi sitten selittää joogasta ja mielen tyyneydestä tyyliin: "To do things with a rush leads us nowhere, yet we are forced to work under stress – instead, we should calm down and meditate before taking on any task to release our inner capacities and give our mind and body the energy to focus and do better." Joo, ihan oikeassahan setä oli.

Chiang Mai siirtyy täten meditatiiviseen yötilaan ja raportoi huomenna lisää.