Matka Elephant Haveniin: ensimmäinen yritys

Eipä sitten lähdettykään viidakkoon ja vuorille elefanttien kanssa. Tänään oli tarkoitus lähteä kymmenen ihmisen ja neljän fantin voimin yön yli kestävälle retkelle Elephant Haveniin, viidakon peittävälle vuorelle, jossa fantit saavat yön ajan vaellella vapaasti, ja aamulla ne etsitään ja vaelletaan takaisin puistoon. No, tietenkin noin 30min. sen jälkeen, kun oltiin lähdetty, alkoi aivan infernaalinen sadekuuro ja piti sitten loppujen lopuksi kääntyä takaisin. Pari fanttia - Hope ja tyttöystävänsä Sao Yai - eivät juuri välittäneet suunnitelmien muutoksesta, mutta sokea Jokia ja paras ystävänsä Mae Perm olivat niin pettyneitä, että koko paluumatkan ne murisivat, tuhahtelivat ja pysähtelivät vähän väliä repimään ja mussuttamaan banaaninlehtiä ja muita tienvarsipusikoita, jotta kotimatka olisi kestänyt mahdollisimman kauan... Liikuttavaa. Ja joku vielä väittää, että eläimillä ei ole tunteita :) Raasuista ihan näki, miten niitä vistotti.

Nähtiin myös, miten paljon nämä otukset pelkäävät autoja, etenkin, jos auto ohittaa ne liian lujaa. Alkumatka Elephant Haveniin pitää kulkea pientä autotietä pitkin, ja joka kerta, kun auto ohitti meidät, Jokia ja Mae Perm murisivat, soittivat trumpettia ja hieroivat hellästi toistensa kärsiä tarkistaakseen, että kaveri on kunnossa (päivän aaaawww-momentti). Lisättäköön edelliseen postaukseen, että yksi elefanttiturismin muodoista on turisteille hedelmiä kauppaavat fantit Bangkokin kaoottisilla kaduilla. Nähtiin tänään, miten jo yksi auto saa fantin ahdistumaan, saati sitten Bangkokin tuktukit, taksit, rekat, minivanit, ruuhkat, väenpaljous... Eli  muistetaanhan, että tätäkään turismin muotoa ei tule tukea. Toivottavasti huomenna ei sada, jotta kärsäkkäät pääsevät viidakkoon rymistelemään - sinnehän ne kuuluvat.

Muutoin täällä elefanttimaassa päivät kuluu entisissä merkeissä, syöden ja töitä tehden. Tiistaiaamuna leikattiin jollain sirpintapaisella maissinkorsia pellolla jossain erittäin korvessa vuorten ja riisiviljelmien keskellä. Kyllä täällä välillä ihmettelee itsekin, että kaikkialle sitä eksyykin kesälomallaan. Ei ihan ensimmäisenä suunnittele, että tänä kesänä aion hikoilla jollain randomilla pohjois-thaimaalaisella maissipellolla keskellä ei-mitään. Eilen ladottiin elefantinkakkaa ja kaivettiin kuoppia aidanseipäille. Hullun raskasta. Vaikka täällä on edelleenkin siistiä, on kiva lähteä sunnuntaina takaisin sivistyksen pariin Chiang Maihin ja maanantaina riippumattoon makoilemaan ja lomailemaan tältä työnteolta Paihin, monen mielestä Pohjois-Thaimaan chilleimpään paikkaan.

Iso kiitos kaikille, jotka olette jakaneet linkkiä postaukseeni elefanttiturismin taustoista! Jatketaan tiedon levittämistä niin netin kuin puskaradion kautta, jottei kukaan enää erehtyisi tietämättään tukemaan näitä karseita perinteitä ylläpitäviä toimia - elefanttien esityksiä, kulkueita, maalausta, ajeluita, kerjäämistä, hedelmien kaupustelua, norsunluutuotteita... olkoon tulevaisuuden matkailu entistä tiedostavampaa ja eettisempää.

Surullinen totuus elefanttiturismista

Moni turisti tahtoo päästä elefanttiajelulle tai ostaa elefanttien maalaamia tauluja matkallaan Thaimaassa tai muualla Aasiassa. Kannattaa kuitenkin harkita kahdesti, ennen kuin varaa turisti-infosta elefanttiretkiä tai tukee elefanttien taiteilua. Samalla tulee tietämättään tukeneeksi elefanttien alistamista ja kidutusta.

 

Thaimaassa ja ympäröivissä maissa kaikki työtä tekevät elefantit, myös ne, joita käytetään turistibisneksessä, ovat käyneet läpi erittäin julman koulutuksen, jota englanniksi kutsutaan nimellä "elephant crushing". Aasiassa menetelmä tunnetaan nimellä "phajaan". Tämä tarkoittaa, että nuori elefantti, usein vielä ihan vauva, riistetään emoltaan ja suljetaan ja kahlitaan pieneen häkkiin, jossa se ei voi liikkua. Tämän jälkeen elefanttia hakataan kepeillä, piikeillä, koukuilla ja seipäillä. Iskut kohdistetaan paitsi koko vartaloon, myös erittäin arkoihin ruumiinosiin kuten sisäkorvaan tai silmiin. Elefanttia pidetään häkissä kolmesta seitsemään päivää ja sitä kidutetaan tauotta päivin ja öin, jottei se saisi nukutuksi. Tämän jälkeen uupunut ja henkisesti alistettu elefantti vapautetaan häkistä ja vahingoittamista jatketaan, kunnes se alistuu täysin ihmisen tahtoon ja tekee mitä vain, jottei se joutuisi kokemaan tuskaa. Elefanttia kuitenkin kontrolloidaan vahingoittamalla sitä läpi elämänsä esim. piikeillä ja kepeillä. Elefanttien hoitajilla on käsissään piilossa piikkejä ja neuloja, joilla he pistelevät elefanttia myös turisteille tarkoitettujen esityksien aikana. Ihmisen tahtoon alistettu elefantti tekee vastineeksi mitä vain, kuten kantaa ihmisiä selässään pitkiä aikoja, tekee sirkustemppuja ja tekee töitä tauotta. Ja ahdistuu, stressaantuu, masentuu ja lopuksi kuolee onnettoman elämänsä päätteeksi kymmeniä vuosia aiemmin kuin harvat vapaudessa elävät lajitoverinsa.

Aluksi elefantti sidotaan ja sitä satutetaan koukuilla ja seipäillä.

Sen jälkeen se suljetaan pieneen puiseen häkkiin, jossa se ei voi liikkua.

Elefanttia pidetään häkissä päiväkausia, jonka aikana sitä hakataan ja viillellään. Se ei voi puolustautua mitenkään.

  

Katsoimme dokumentteja "phajaanista" täällä Elephant Nature Parkissa ja voin sanoa, että enpä ole aikoihin nähnyt mitään hirveämpää. En ennen tämän puiston löytämistä tiennyt elefanttiturismin taustoista - luulin, kuten monet muutkin, että elefantit vain ovat älykkäitä ja ihmisläheisiä otuksia ja tykkäävät kanniskella näitä selässään ja esiintyä näytöksissä päivät pitkät. En oikeastaan edes ajatellut asiaa ennen kuin sain tietää tästä puistosta. Onhan se tietenkin hienoa, että elefantit osaavat piirtää, maalata, pelata jalkapalloa jne., mutta ei se niille luontaista ole. Lisäksi vaikka elefanttiajelut saattavat olla ihmiselle kivoja kokemuksia, ovat ne elefantille usein tuskallisia. Istuin on sidottu tiukkaan selkärangan päälle, joka satuttaa elefanttia. Silloin kun elefantti ei kuljeta turisteja, se elää useimmiten kahlittuna yksinäisyydessä erillään muista elefanteista, mikä ei ole sille hyväksi ja saattaa ilmetä mm. masennuksena ja ahdistuksena. Elefantti ei välttämättä saa tarpeeksi ruokaa siihen nähden, miten paljon se tekee töitä (vrt. luonnossa elefantti kuluttaa suurimman osan päivästä syömiseen). Elefanteille annetaan monesti amfetamiinia, jotta ne tekisivät enemmän töitä ja söisivät vähemmän.

"Mahoutit" elefanttiensa päällä. Huomaa kädessä oleva koukku, jolla ohjaillaan fanttia.

Yksi tämän puiston elefanteista oli aiemmassa elämässään amfetamiiniaddikti. Joillakin on yksi tai molemmat silmät sokeita, koska niiden omistajat ovat ampuneet tai tökkineet niitä silmiin, kun ne eivät ole tehneet kuten käsketään. Yksi ei saanut tarpeeksi ruokaa ja karkasi syömään pellolle, jolloin se sai nuolen silmäänsä. Toinen meni luvatta kylpemään joessa. Kolmas synnytti poikasen vuorella eikä suostunut jatkamaan matkaa, joten omistaja ampui sitä ritsalla silmiin kunnes se sokeutui. Elefanttivauva jäi vuorelle kuolemaan.

Elephant Nature Parkin perustaja Sangdouan "Lek" Chailert havahtui elefanttien ahdinkoon, otti missiokseen pelastaa tuskallisissa oloissa eläviä elefantteja ja perusti näille paikan, jossa elefantit saavat toteuttaa niiden luontaisia tarpeitaan, elää laumassa, saada uusia kavereita ja vaellella vapaasti suurimman osan päivästä. Niiden ei tarvitse esiintyä tai tehdä päivääkään töitä, eivätkä niiden hoitajat saa vahingoittaa niitä, vaan niiden hoitamisessa ja ohjailussa noudatetaan positiivisen vahvistamisen keinoja. Kaikki puiston elefantit ovat joko syntyneet täällä tai pelastettu tänne vankeudesta. Lekin ja elefanttien välinen yhteys on jotain uskomatonta. Yhtenä päivänä näin, kuinka vauvaelefantti leikki Lekin kanssa. Liikuttavan näköistä. Ne pitävät Lekiä äitinään.

Lek ja vauvanorsu.

Moni ENP:n elefanteista on löydetty pahoin ahdistuneena, aliravittuna ja nestehukassa, kahlittuna lyhyeen ketjuun. Omistajien mielestä elefantit ovat olleet arvaamattomia. Väitänpä, että kai sitä ihminenkin olisi arvaamaton, jos joutuisi kestämään päivittäistä pahoinpitelyä. Elefantit ovat kuitenkin saaneet täällä puistossa elämänilonsa takaisin ja ovat nyt onnellisia ja hyvinvoivia, vaikkakin traumatisoituneita. Elefantilla on erittäin hyvä muisti - se ei unohda traumaattisia kokemuksia. Anteeksi se saattaa antaa.

Muille elefanttipuistoille Lek haluaa näyttää, että elefantin ei tarvitse tehdä sirkustemppuja saadakseen ihmisten sympatiaa, vaan turisteille riittää, että he saavat tarkkailla elefanttien temmellystä, osallistua niiden päivittäisiin askareisiin, katsoa elefanttia silmästä silmään ja syöttää ja pestä niitä. Täällä ENP:ssa käy joka päivä valtavasti päivävieraita ja TripAdvisorissa tämä on äänestetty Chiang Main alueen ykkösnähtävyydeksi. Muut puistot ovat alkaneet ottaa mallia, mikä on tietenkin hyvä uutinen. Lekin tarkoitus ei siis suinkaan ole saattaa ihmisiä työttömäksi tai ajaa koko elefanttiturismia konkurssiin, vaan ohjata sitä luonnonmukaisempaan, eläinystävällisempään suuntaan. Toki hänenkin mielestään ideaalitilanne olisi, että elefantit saisivat vain elää vapaasti luonnossa kaukana ihmisistä, mutta vankeudessa kasvaneille elefanteille tämä on mahdotonta ja ehkäpä liian kaukainen tavoite ylipäänsä, onhan matkailu Thaimaan suurin elinkeino. Luonnonmukaisuutta se ei kuitenkaan sulje pois.

Täällä elefantit saavat telmiä vapaasti. Norsuperhe kylpemässä.

Kaverit.

Vauvanorsu ja kovia kokenut kolmijalkainen koiruus.

Aasian elefanttikanta on pienentynyt dramaattisesti viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että elefantit on valjastettu tekemään töitä ihmisille ja elämään vankeudessa, jolloin niiden suvunjatkamisvietti ja lisääntymismahdollisuudet vähenevät. Moni työtä tekevä elefantti on pahoin traumatisoitunut tai stressaantunut, eikä senkään vuoksi enää pysty lisääntymään. Lekin ideaali on, etteivät elefantit tekisi töitä laisinkaan. Vanhojen perinteiden ja lakien muuttaminen on kuitenkin erittäin hidasta. Elefanttia on Aasiassa perinteisesti käytetty ihmisen apuna – Thaimaata ei olisi rakennettu ilman elefanttityövoimaa. "Phajaan" on niin ikään 6000v vanha perinne, jonka poika oppii isältään. Se on tapa, josta on Thaimaassa mielellään vaiettu. Edes paikalliset ihmiset eivät välttämättä ole tienneet perinteestä ennen kuin siitä tuli mediapommi 2000-luvun alussa. Thaimaasta myös kuljetetaan elefantteja muualle maailmaan – Intiaan, Laosiin, Kiinaan, Kambodzaan, Malesiaan – joten tämä eläinsuojeluongelma ei rajoitu pelkästään Thaimaahan, vaan koskee koko Aasiaa. Lek pyrkii osoittamaan elefanttien kanssa työtä tekeville, että kidutus ei ole tarpeellista elefanttien kesyttämisessä, vaan positiivinen vahvistaminen on yhtä tehokas koulutustapa. Pyrkimys on myös saada elefanttien tueksi lakipykäliä, jotka kieltävät kidutuksen - elefantteja suojelevia lakeja kun ei Thaimaassa tätä kirjoittaessani vielä ole.

Kun seuraavan kerran matkustat Thaimaahan tai muualle Aasiaan, älä tue julmaa elefanttiturismia: älä mene elefanttiajelulle tai show'hun, osta elefantin maalaamia tauluja, norsunluusta tehtyjä koruja tai muita tuotteita. Kysele, löytyykö alueelta puistoa, jossa pääsee vain katselemaan tai osallistumaan elefanttien elämään. Jos olet Pohjois-Thaimaassa, lähin tällainen puisto on Elephant Nature Park. Jos välttämättä tahdot ratsastaa elefantilla, varmista, ettei käytössä ole istuinta, vaan että ratsastat elefantin niskan päällä. Tämä ei tuota tuskaa elefantille, koska sen niska on tukeva ja voimakas. Varmista myös, että elefantteja kohdellaan hyvin ja ne saavat tarpeeksi ruokaa, vettä ja vapaa-aikaa työnteolta. Muista kuitenkin, että elefantti on erittäin todennäköisesti joutunut "murskatuksi" lapsena, joten elefanttien työnteko niin turistien viihdyttäjänä kuin muutenkin tulee aina olemaan epäeettistä, kunnes tästä tavasta luovutaan. 

Lisätietoa Elephant Nature Parkista, sen missiosta, sympaattisista asukeista ja toiminnasta.

National Geographicin palkittu dokumentti elefanttien kidutuksesta: Vanishing Giants

Samainen dokumentti Youtubessa.

Ilta-Sanomien ja Staran artikkelit aiheesta.

Lonely Planetin keskustelua elefanttien kohtelusta.

Googlettamalla löytyy pilvin pimein lisää artikkeleja ja blogimerkintöjä.

Sunnuntai ja ensimmäiset jäähyväiset

 Varsin sunnuntainen ja mitääntekemätön päivä ronsulassa. Tänään täältä lähti iso joukko ihmisiä ja jäljelle jäi vain 7 meistä, jotka saavuimme viime sunnuntaina. Päivä oli siis täynnä jäähyväisiä ja kaihoisaa mieltä. Tänään on ollut varsin hiljaista eikä ole tehty töitä, käytiin ainoastaan aamulla pienellä joukolla kävelyllä tuolla niityllä ja USA:sta tänne muuttanut Jodie, joka on ollut täällä töissä 11 vuotta ja asuu majassa tuolla keskellä elefanttipeltoa thaimiehensä ja poikansa kanssa, kertoi meille 2,5 tuntia taukoamatta tarinoita elefanteista. Nähtiin myös, kuinka joukko naaraselefantteja kiusasi pahimmassa teini-iän testosteronikuohun vallassa kiimailevaa Jungle Boyta. Näitä ja muita elefanttitarinoita lisää huomenissa. Tänään kuvia pääasiassa ihmisistä.

Ekan viikon valtava vapaaehtoisporukka.

Mahtavat ohjaajamme (nuo neljä thaikundia).

Rapsuttelin otuksen poskea.

Eilen söin tähän astisen reissun parhaan illallisen, eli perinteistä pohjois-thaimaalaista ruokaa sen kunniaksi, kun moni lähti tänään. Syömisen lomassa saimme kunnian katsella läheisestä kylästä tulleiden tanssijoiden esitystä. Varsin mielenkiintoisen ja elegantin näköistä käsien pyörittelyä, johon todennäköisesti sisältyi joku tarina, joka laulun sanoista olisi välittynyt, jos olisi osannut thaita...

Mmmmmm.

Traditionaalisia tansseja illallisella.

Debbie lauloi ja soitti ukulelea.

Huomenna saapuu taas joukko uusia vapaaehtoisia. Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan. Tähän loppuun vielä päivän aaww-momentti, eli kuva pienimmästä sammakosta, mitä olen koskaan nähnyt :)

Voi elämä!

Juhannuspäivän viettoa fanttien keskellä

Hyvää juhannuspäivää kaikille! Täällä juhlittiin juhannusaattoa menemällä aikaisin nukkumaan ja heräämällä tänään eli juhannuspäivänä klo 06:45 pilkkomaan ja kuorimaan maisseja ja pesemään meloneita lounaaksi kärsäotuksille. Eli varsin railakasta! Ei juhannuskokkoa, ei juhannuslonkeroita! Totta puhuen täällä ei edes tajua, mikä päivä on. Menee sekaisin. Facebookin avulla pysyn jotenkuten ajantasalla siitä, mitä Suomessa tapahtuu paraikaa. Juhannuksen missaaminen tänä vuonna ei sinänsä harmita. Sen sijaan katselen tälläkin hetkellä lounastaan nauttivia norsuja. Yhdellä on päässään maissinkuori, jonka se on sinne heittänyt kärsällään koristeeksi. Kärsässä sillä on kasa maissinlehviä, joilla se vihtoo itseään. Välillä se rapsuttelee jalkojaan tai hinkkaa itseään aitaa vasten, kun vatsaa tai kylkeä kutittaa. Ylisuloista :)

Työt jatkuu täällä kuten ennenkin. Torstaina ladottiin aamulla jälleen scheissea ja perjantaiaamuna korjattiin pellolla maissia, mikä oli ihan älyttömän raskasta. Alkoi pyörryttää, kun oli niin kuuma, vaikka oli pilvistä. Jos koiranpentujen viihdyttämistä ei lasketa, mun lempihommaa on edelleen toi scheissen lapioiminen, vaikka se on tosin alkanut haista ihan järkyttävälle nyt, kun täällä on ollut pari päivää aika sateista. Maissinkorjuu on toistaiseksi ollut kaikista rasittavinta. Myös sen kuoriminen on rasittavaa, koska tähkissä lymyää kaikenlaisia ötököitä, joita joutuu sitten väistelemäään. Tosin täällä on ötökkätoleranssi kasvanut aikalailla. Makuuhuoneessa meillä on jonkinlaisia pieniä matoja, jotka vielä ensimmäisenä päivänä lakaisin pois, mutta nyt vaan katson, etteivät mene vaatteisiin tai sänkyyn. Jos ovat seinällä, ovat ok. Torakan nähdessäni en kilju, vaan huitaisen sen pois jollakin. Joillakin on käynyt huoneessa rottia ruokailemassa, ehkä siinä menisi raja.
 

Maissia korjaamassa

 

Ja sitten maissia kuorimassa.

Aitaa rakentamassa.

Scheissea lapioimassa.

Tällä kertaa se haisi.

Koiranpentuja! Hii!

Koirasairaalan potilas. Raasu oli ihan heikkona :(

Tehdään täällä toki muutakin kuin töitä. Keskiviikon iltaohjelmana oli varsin humoristinen oppituokio thaikulttuurista ja -kielestä. Opin mm. wain eli kumartamisen eri asteet: mitä kunnioitettavampi henkilö, sitä korkemmalle kädet asetetaan. Kaverille kumarretaan kädet rinnan korkeudella, hieman ylempiarvoiselle kuten vanhukselle kädet leuan korkeudella, opettajalle kumarrettaessa kädet asetetaan suun eteen, vanhemmille nenän korkeudelle, buddhalle otsan korkeudelle ja kuninkaalle pään yläpuolelle. Yleensä kumarretaan, kun tervehditään, kiitetään tai sanotaan näkemiin. Lisäksi selvisi, että munkiksi pääsee kuka vaan, tyttö tai poika, nainen tai mies, ja munkkiutta voi harjoittaa yhdestä päivästä koko elinikään. Hiukset pitää ajaa ja vastakkaiseen sukupuoleen ei saa ottaa kontaktia. Herätys on joka päivä klo 04:00, että aamutorkut, älkää vaivautuko. Thaikielestä opin vain sen, että sitä olisi aivan mahdotonta oppia. Yksi sana voi tarkoittaa ihan oikeasti viittä eri asiaa riippuen äänenkorkeudesta. Osaan kuitenkin sanoa "hei" (nainen sanoo: "Sawat-dee-kha", mies sanoo: "Sawat-dee-krab") ja "kiitos" ("Khob-khun-kha" tai "Khob-khun-krab"), se riittää tältä erää.

Näkymä ikkunastamme. Iso puu ja fantteja :)

Viidakkoa talon ympärillä.

Torstaiaamuna käytiin visiitillä paikallisessa kyläkoulussa. Oli ihan älyttömän mielenkiintoista näin opettajaimmeiselle. Kävin parissa luokassa morjestamassa oppilaita, joiden opettajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan jättää sellaista lapsilaumaa yksikseen rellestämään. Söpöjä ja vilkkaita oppilaita. Melutaso oli aika kova - lapset on lapsia joka maassa... Kävin myös seuraamassa musantuntia, jossa harjoiteltiin samaan aikaan perinnetansseja ja opeteltiin soittamaan perinteisiä soittimia, joiden nimiä en tiennyt (ja vaikka olisin kysynyt, en kuitenkaan enää muistaisi, thaikieli on niin hankalaa). Lopuksi sain maailman ihanimman ja söpöimmän jalkahieronnan kahdelta 12-vuotiaalta tytöltä (näyttivät 9-vuotiailta), joiden opettaja neuvoi näitä koko ajan vieressä. Ilmeisesti koulussa opetetaan siis hierontaakin (?!). Ihan ei koulupäivän rakenne ja organisointi selvinnyt minulle, kun kukaan ei puhunut englantia kuin pari lausetta: "Hello", "What your name?" ja "You from?".

Porukkaamme koulunpihalla.

Pieniä koululaisia.

Esikoulun puolella.

Musantunnilla sai kokeilla perinteisiä soittimia.

Victoria opettelee perinteisiä tansseja.

Oppilaat soittivat meille opettajansa johdolla.

Koruostoksilla.

Maailman söpöin jalkahieronta. Tytöt naureskeli ja hakkasi mun jalkoja.

Ruokajono oli lähes yhtä hiljainen kuin suomalaisissa kouluissa :)

Yhden viikon vapaaehtoiset lähtevät pois joko tänään tai huomenna ja maanantaina saapuu uusi satsi. Joitain tuttuja onneksi kuitenkin jää, ettei joudu ihan alusta aloittamaan tätä tutustumisprosessia. Aika lyhyeltä kuitenkin tuntuisi tämä aika, jos vain yhden viikon olisin täällä ollut. Kaksi viikkoa on oikein passeli. Lisäksi en malttaisi vielä poistua näiden ihanien ruokien äärestä: täällä on joka päivä tarjolla varmaan viittätoista eri sorttia, kaikki kasvista tai vegaania, eli kadotan täällä lihakseni mutta saan tilalle hyvän olon ja puhtaan omatunnon :D

Huomenna lisää tarinoita elefanttimaasta.

Elefanttien elämää

Täällä ollaan! Tämänhetkinen sijainti Elephant Nature Park, Chiang Maista 60km pohjoiseen, kauniissa vehreässä laaksossa sademetsän peittämien vuorten keskellä.

*kurkistel*

Fantinruokintaa ekana päivänä.

Fanttien kylpyhetki.

 
Aivan huikea paikka tämä. Täällä asustaa yhteensä 34 elefanttia, joista osa on pelastettu karuista oloista tai julmasta turistibisneksestä. Osa on syntynyt täällä eikä ole koskaan joutunut näkemään nälkää tai kokemaan kidutusta. Lisäksi täällä asuu tusinan verran enemmän tai vähemmän kirppuisia koiria, joista yksi on sokea ja toisella on vain kolme jalkaa, molemmat Bangkokin tulvien selviytyjiä. Polulla päärakennukselle voi kohdata myös sosiaalisen sian, maailman liikuttavimman orvon vuohivauvan nimeltään Noah (joka on ollut täällä vasta viikon), kissanpentuja (jotka ovat myös rakkautta vailla), ja jos lähtee toiseen suuntaan kohti pääporttia, kohtaa noin 10 koiranpentua ja noi 130 haukkuvaa aikuista koriaa, jotka on niin ikään pelastettu tänne, koska ovat joko orpoja tai kulkukoiria. Sydänhän täällä pakahtuu joka hetki, kun näkee eläinten riemun, kun ne saa telmiä vapaasti ja niistä pidetään huolta suurella rakkaudella. Koirat on vähän arvaamattomia, koska monella on takana rankkoja kokemuksia. Kaikki eivät ihan 100% luota ihmisiin, ja jotkut ovat puolisokeita ja haukkuvat ja murisevat sen takia. Varovainen pitää olla iltaisin, kun valuu takaisin kämpille, mutta ei noista muuten mitään vaaraa ole. On jokseenkin surrealistista, että aamuisin kun herää ja avaa ikkunan, näkee ensimmäisenä tuossa about 10 metrin päässä tuhisevia ja kärsäänsä heiluttelevia onnellisia elefantteja. Niin kuin yksi vapaaehtoinen eilen totesi, "Can you believe it guys, we’re living among the elephants!". Jotenkin noihin on jo niin tottunut, että pitää nipistää itseään muistuttaakseen, ettei tää näkymä ole ihan tavallinen.

Ruoka-aika.

Noah, orpo vuohivauva.

Kylvyssä.

*tepastel*

Elefanttiperhe.

Täällä aloitti maanantaina yhteensä 53 (!) vapaaehtoista, joista suurin osa on täällä viikon, osa kaksi (kuten allekirjoittanut), ja pari aiemmin ollutta on neljä viikkoa. Osa on täällä jo toista, kolmatta tai neljättä kertaa, yksi kuudetta, eli varsin koukuttava paikka. Itselläkin on jo nyt ensimmäisellä viikolla olo, että tänne täytyy palata takaisin. Suurin osa vapaaehtoisista on jenkkejä, ausseja tai brittejä, joukossa on myös pari uusiseelantilaista, ranskalaista, thaimaalaista, ja sitten on tämä yksi rastapää jostain ihmeen Suomesta :) Kaikki on ihan mielettömän mukavia ihmisiä, aivan eri ikäisiä, erilaisista taustoista, mutta kaikkia yhdistää intohimo matkustamiseen, eläimiin ja seikkailuihin, eli tullaan varsin hyvin toimeen.

Vapaaehtoisten työt on moninaisia. Töitä on aamuisin klo 8-10 (saattaa kestää pidempään), klo 11 syötetään elefantteja (vapaaehtoista, yleensä päiväretkellä olevat hoitavat tämän), klo 12 syödään, klo 13 pestään fantteja joessa, ja klo 14-16 on taas töitä, jonka jälkeen vapaa-aikaa ja illallinen. Meidät on jaettu kolmeen ryhmään, joiden hommat kiertää. Aamuhommia on tällä hetkellä joko elefanttikeittiö, maissinkorjuu tai paskan ja heinän lapiointi. Tiistaina ja tänään torstaina mun ryhmäni lapioi tuota scheissea ja heinää, mikä ei itse asiassa ollut laisinkaan ällöttävää vaan ihan leppoisaa (ja hemmetin hikistä!) puuhaa. Norsunkakka ei juuri haise (ainakaan kuivalla säällä), koska otus paskoo lähinnä kovettunutta heinää. Ja tuossa hommassa saa olla elefanttien lähellä, mikä on mukavaa. Keskiviikkoaamuna oltiin elefanttikeittiössä, missä pestään, kuoritaan ja pinotaan niiden ruokia, käsittäen lähinnä meloneja, kurpitsoja, banaaneja ja maissintähkiä. Norsu on kasvissyöjä ja syö päivässä aivan järjettömän kasan ruokaa. Siksi se ei ehdi nukkua kuin kolme tuntia yössä. Lopun aikaa se syö tai telmii – leikki on elefantin työtä :)

Scheissen lapioimista.

Iltapäivätyöt vaihtelee päivittäin. Ensimmäisenä varsinaisena päivänä eli tiistaina "työ" oli sitä, että käveltiin ympäri laaksoa auringonpaisteessa, morjestettiin ja syötettiin elefantteja ja ihailtiin, kun elefanttiperhe kylpee joessa. Keskiviikkona istutettiin riisiä ja avokadoja. Keskiviikko on ollut ensimmäinen päivä tällä reissulla, kun on satanut aamusta iltaan. Onneksi on kuitenkin koko ajan tosi lämmin, joten sade ei juuri haittaa. Ei ole kuin Englannissa viime kesänä, 14C, sadetta ja tuulta.

Päiväretkeläisiä seuraamassa fanttien kylpemistä.

Parhaat kaverukset.

Käyvät yhdessä ain.

Kärsä on hassu kapistus.

Norsuperhe joessa telmimässä.

Oon näiden kolmen päivän aikana oppinut paljon elefanttien elämästä ja empaattisesta ja älykkäästä luonteesta. Esimerkiksi sen, että elefantit asuvat pääasiassa yhteisössä. Jos jollekin elefantille syntyy vauva, siitä huolehtii muutkin yhteisön jäsenet kuin sen emo. Emo imettää ja sen pitää ehtiä syödä vielä enemmän kuin normaalisti, minkä takia tarvitaan "tätejä" huolehtimaan pikkuisesta. Jos pikkuisella on turvaton olo, fantit menevät sen ympärille ja muodostavat kärsillään ikään kuin aitauksen, jonka sisällä pienellä on hyvä olla. Fanteilla on myös bestiksiä. Täällä on parhaita kavereita, jotka seuraavat toisiaan kaikkialle. Esimerkiksi Jokia, joka on sokea, seuraa parasta kaveriaan, joka huolehtii, ettei kaveria jätetä ja puolustaa ja tuuppii tarvittaessa oikeaan suuntaan. Jos lauman jäsen on pulassa, muut auttaa.

Ihmisiä kohtaan nuo otukset ovat myös ystävällisiä. Mua moni varoitteli, että älä sitten mene elefantin lähelle, ettet jää sen alle, mutta ei nää mitenkään tarkoituksellisesti puske ihmisen päälle täällä. Lähinnä ne käyttää jalkojaan itsensä rapsutteluun (kyllä, elefanttejakin kutittaa ja ne rapsuttelee ja vihtoo itseään heinillä :D ). Eilen vauvanorsu innostui juoksemaan joesta takaisin kuivalle maalle ja siinä oli pieni vaaratilanne, mutta ehdittiin pois alta. Vain yhdellä on syöksyhampaat, koska muut ovat joko liian nuoria tai norsunluukauppiaat ovat ne repineet irti, joten hampaistakaan ei ole vaaraa. Tämä syöksyhampainen heebo on nimeltään Jungle Boy ja sillä on kiima-aika, joten sitä täytyy pitää ketjussa, ettei juoksentele naisia ahdistelemassa päivät pitkät. Toki elefantti on iso ja voi huitaista kärsällään ihmisen pois tieltä (tai päiviltä) jos haluaa, että kyllä niitä pitää väistellä, muttei pelätä todellakaan tarvitse.

Jokaisella elefantilla on oma hoitajansa ("mahout"), joka huolehtii fantista ja ohjailee fanttia ympäri puistoa ja pitää sille kuria. Jos mahout ei ole lähimailla, ei elefantin lähelle saa mennä. On uskomatonta, miten tuommonen järkälemäinen mastodontti uskoo oman hoitajansa komentoja. Täällä ENP:ssa hoitaja ohjailee hellästi, mutta perinteisesti hoitajat käyttävät varsin julmia otteita, kuten koukkuja ja nastoja, joilla pistelevät elefanttia, että tämä tottelisi. Täällä noudatetaankin uusia metodeja, eli positiivista vahvistamista, kun elefantti tekee toivotun asian. Eikä elefanttien tarvitse tehdä sirkustemppuja tai pelata jalkapalloa, jotta ihmiset viihtyisivät. Ne saa vaan olla omia hupaisia itsejään.

Jottei tämä blogipostaus venyisi ihan valtavan pitkäksi, kerron vasta seuraavassa postauksessa lisää tämän puiston ja sen perustajan missiosta. Enemmän voi sillaikaa lukea osoitteessa www.elephantnaturefoundation.org.