lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lähtö häämöttää

Laura täällä moi. Kello on neljä yöllä, mutta vielä ei nukuta vaan ladataan biisejä iPodille, tietenkin perinteisesti viime tingassa. Lähtö koittaa huomenna iltapäivällä. Mukaan lähtee aivan liian painava rinkka (16kg - kaikkeni yritin muttei keventynyt), ihan liian täyteen ahdettu päiväreppu, kaverilta lainassa oleva miniläppäri sekä oma rakas kamera kera kolmen eri objektiivin. Tämän kuorman kanssa siirryn huomenna Bangkokin saunankosteaan helteeseen (+35C). Ei jännitä - vanhalla rutiinilla tämä menee - mutta into piukeena olen kuitenkin edessä häämöttävistä vinkeistä kokemuksista, siisteistä maisemista ja hienoista kuvaushetkistä.

Itselleni varsin tyypillisen reissukuumeisen päähänpiston myötä aion siis viettää tämän kesän Kaakkois-Aasian monsuunisateissa (toivotaan tietty, ettei paljoa sada) matkaillen ympäri Thaimaata, Laosia ja Kambodzaa. Suunnitelmaan kuuluu myös kaksiviikkoinen vapaaehtoistyöpätkä elefanttipuistossa, jossa vietän 10-tuntisen työpäiväni mastodontinkakkaa lapioiden, eläkeläiselefantteja syöttäen ja vauvanorsuja kylvettäen. Tämän vuoksi siis myös rinkka painaa. Mukaan täytyi pakata perinteisten hellevaatteiden lisäksi mm. Goretexilla kyllästetyt kengät, sateenpitävä takki sekä sateenvarjo. Elefantinkakkaa ei lapioida sandaaleissa ja rimatopissa. Läppäri ja kunnon kamera ovat tällä reissulla niin ikään aivan uusia (painavia) tuttavuuksia. Mutta ei huolta. Kokenut matkaaja kantaa kuorman kuin kuorman. Laihtuupa siinä samalla vielä kesäkuntoon. Pois minusta talven vyötärömössöt. Kätevää!

Kiva kun eksyit tänne blogiin! Aion tänne päivittää kuulumisia mutaisten ja hiekkaisten teiden varsilta, vehreistä viidakoista, elefanttien mailta ja Mekongin laineilta. Pysy kuulolla, nähdään seuraavaksi Bangkokissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti