Moni turisti tahtoo päästä elefanttiajelulle tai ostaa
elefanttien maalaamia tauluja matkallaan Thaimaassa tai muualla Aasiassa.
Kannattaa kuitenkin harkita kahdesti, ennen kuin varaa turisti-infosta elefanttiretkiä
tai tukee elefanttien taiteilua. Samalla tulee tietämättään tukeneeksi elefanttien alistamista ja kidutusta.
Thaimaassa ja ympäröivissä maissa kaikki työtä tekevät
elefantit, myös ne, joita käytetään turistibisneksessä, ovat käyneet läpi
erittäin julman koulutuksen, jota englanniksi kutsutaan nimellä "elephant crushing". Aasiassa menetelmä tunnetaan nimellä "phajaan". Tämä tarkoittaa, että nuori elefantti, usein vielä ihan vauva,
riistetään emoltaan ja suljetaan ja kahlitaan pieneen häkkiin, jossa se ei voi
liikkua. Tämän jälkeen elefanttia hakataan kepeillä, piikeillä, koukuilla ja
seipäillä. Iskut kohdistetaan paitsi koko vartaloon, myös erittäin arkoihin
ruumiinosiin kuten sisäkorvaan tai silmiin. Elefanttia pidetään häkissä kolmesta seitsemään päivää ja sitä kidutetaan tauotta päivin ja öin,
jottei se saisi nukutuksi. Tämän jälkeen uupunut ja henkisesti alistettu
elefantti vapautetaan häkistä ja vahingoittamista jatketaan, kunnes se alistuu
täysin ihmisen tahtoon ja tekee mitä vain, jottei se joutuisi kokemaan
tuskaa. Elefanttia kuitenkin kontrolloidaan vahingoittamalla sitä läpi elämänsä
esim. piikeillä ja kepeillä. Elefanttien hoitajilla on käsissään piilossa
piikkejä ja neuloja, joilla he pistelevät elefanttia myös turisteille
tarkoitettujen esityksien aikana. Ihmisen tahtoon alistettu elefantti tekee
vastineeksi mitä vain, kuten kantaa ihmisiä selässään pitkiä aikoja, tekee
sirkustemppuja ja tekee töitä tauotta. Ja ahdistuu, stressaantuu, masentuu ja
lopuksi kuolee onnettoman elämänsä päätteeksi kymmeniä vuosia aiemmin kuin harvat
vapaudessa elävät lajitoverinsa.
Aluksi elefantti sidotaan ja sitä satutetaan koukuilla ja seipäillä. |
Sen jälkeen se suljetaan pieneen puiseen häkkiin, jossa se ei voi liikkua. |
Elefanttia pidetään häkissä päiväkausia, jonka aikana sitä hakataan ja viillellään. Se ei voi puolustautua mitenkään. |
Katsoimme dokumentteja "phajaanista" täällä Elephant Nature Parkissa ja voin
sanoa, että enpä ole aikoihin nähnyt mitään hirveämpää. En ennen
tämän puiston löytämistä tiennyt elefanttiturismin taustoista - luulin, kuten
monet muutkin, että elefantit vain ovat älykkäitä ja ihmisläheisiä otuksia ja
tykkäävät kanniskella näitä selässään ja esiintyä näytöksissä päivät pitkät. En
oikeastaan edes ajatellut asiaa ennen kuin sain tietää tästä puistosta. Onhan se tietenkin hienoa, että elefantit osaavat piirtää,
maalata, pelata jalkapalloa jne., mutta ei se niille luontaista ole. Lisäksi vaikka
elefanttiajelut saattavat olla ihmiselle kivoja kokemuksia, ovat ne elefantille
usein tuskallisia. Istuin on sidottu tiukkaan selkärangan päälle, joka satuttaa
elefanttia. Silloin kun elefantti ei kuljeta turisteja, se elää useimmiten
kahlittuna yksinäisyydessä erillään muista elefanteista, mikä ei ole sille
hyväksi ja saattaa ilmetä mm. masennuksena ja ahdistuksena. Elefantti ei
välttämättä saa tarpeeksi ruokaa siihen nähden, miten paljon se tekee töitä
(vrt. luonnossa elefantti kuluttaa suurimman osan päivästä syömiseen).
Elefanteille annetaan monesti amfetamiinia, jotta ne tekisivät enemmän töitä ja
söisivät vähemmän.
"Mahoutit" elefanttiensa päällä. Huomaa kädessä oleva koukku, jolla ohjaillaan fanttia. |
Yksi tämän puiston elefanteista oli aiemmassa elämässään amfetamiiniaddikti. Joillakin on yksi tai molemmat silmät sokeita, koska
niiden omistajat ovat ampuneet tai tökkineet niitä silmiin, kun ne eivät ole
tehneet kuten käsketään. Yksi ei saanut tarpeeksi ruokaa ja karkasi syömään
pellolle, jolloin se sai nuolen silmäänsä. Toinen meni luvatta kylpemään
joessa. Kolmas synnytti poikasen vuorella eikä suostunut jatkamaan matkaa, joten
omistaja ampui sitä ritsalla silmiin kunnes se sokeutui. Elefanttivauva jäi vuorelle
kuolemaan.
Elephant Nature Parkin perustaja Sangdouan "Lek" Chailert
havahtui elefanttien ahdinkoon, otti missiokseen pelastaa tuskallisissa oloissa
eläviä elefantteja ja perusti näille paikan, jossa elefantit saavat toteuttaa
niiden luontaisia tarpeitaan, elää laumassa, saada uusia kavereita ja vaellella
vapaasti suurimman osan päivästä. Niiden ei tarvitse esiintyä tai tehdä
päivääkään töitä, eivätkä niiden hoitajat saa vahingoittaa niitä, vaan niiden
hoitamisessa ja ohjailussa noudatetaan positiivisen vahvistamisen keinoja. Kaikki
puiston elefantit ovat joko syntyneet täällä tai pelastettu tänne vankeudesta. Lekin ja elefanttien välinen yhteys on jotain uskomatonta. Yhtenä päivänä näin, kuinka vauvaelefantti leikki Lekin kanssa. Liikuttavan näköistä. Ne pitävät Lekiä äitinään.
Lek ja vauvanorsu. |
Moni ENP:n elefanteista on löydetty pahoin
ahdistuneena, aliravittuna ja nestehukassa, kahlittuna lyhyeen ketjuun.
Omistajien mielestä elefantit ovat olleet arvaamattomia. Väitänpä, että kai sitä
ihminenkin olisi arvaamaton, jos joutuisi kestämään päivittäistä
pahoinpitelyä. Elefantit
ovat kuitenkin saaneet täällä puistossa elämänilonsa takaisin ja ovat nyt
onnellisia ja
hyvinvoivia, vaikkakin traumatisoituneita. Elefantilla on
erittäin hyvä muisti - se ei unohda traumaattisia kokemuksia. Anteeksi
se
saattaa antaa.
Muille
elefanttipuistoille Lek haluaa näyttää, että elefantin ei tarvitse tehdä
sirkustemppuja saadakseen ihmisten sympatiaa, vaan turisteille riittää, että he
saavat tarkkailla elefanttien temmellystä, osallistua niiden päivittäisiin
askareisiin, katsoa elefanttia silmästä silmään ja syöttää ja pestä niitä. Täällä ENP:ssa käy joka päivä valtavasti päivävieraita
ja TripAdvisorissa tämä on äänestetty Chiang Main alueen ykkösnähtävyydeksi.
Muut puistot ovat alkaneet ottaa mallia, mikä on tietenkin hyvä uutinen. Lekin
tarkoitus ei siis suinkaan ole saattaa ihmisiä työttömäksi tai ajaa koko
elefanttiturismia konkurssiin, vaan ohjata sitä luonnonmukaisempaan,
eläinystävällisempään suuntaan. Toki hänenkin mielestään ideaalitilanne olisi, että elefantit
saisivat vain elää vapaasti luonnossa kaukana ihmisistä, mutta vankeudessa
kasvaneille elefanteille tämä on mahdotonta ja ehkäpä liian kaukainen tavoite ylipäänsä, onhan matkailu Thaimaan suurin elinkeino. Luonnonmukaisuutta se ei kuitenkaan sulje pois.
Täällä elefantit saavat telmiä vapaasti. Norsuperhe kylpemässä. |
Kaverit. |
Vauvanorsu ja kovia kokenut kolmijalkainen koiruus. |
Aasian elefanttikanta on pienentynyt dramaattisesti viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että elefantit on valjastettu tekemään töitä
ihmisille ja elämään vankeudessa, jolloin niiden suvunjatkamisvietti ja lisääntymismahdollisuudet vähenevät. Moni työtä tekevä elefantti on
pahoin traumatisoitunut tai stressaantunut, eikä senkään vuoksi enää pysty
lisääntymään. Lekin ideaali on, etteivät elefantit tekisi töitä laisinkaan. Vanhojen
perinteiden ja lakien muuttaminen on kuitenkin erittäin hidasta. Elefanttia on Aasiassa
perinteisesti käytetty ihmisen apuna – Thaimaata ei olisi rakennettu ilman
elefanttityövoimaa. "Phajaan" on niin ikään 6000v vanha perinne,
jonka poika oppii isältään. Se on tapa, josta on Thaimaassa mielellään vaiettu.
Edes paikalliset ihmiset eivät välttämättä ole tienneet perinteestä ennen kuin
siitä tuli mediapommi 2000-luvun alussa. Thaimaasta myös kuljetetaan
elefantteja muualle maailmaan – Intiaan, Laosiin, Kiinaan, Kambodzaan,
Malesiaan – joten tämä eläinsuojeluongelma ei rajoitu pelkästään Thaimaahan,
vaan koskee koko Aasiaa. Lek pyrkii osoittamaan elefanttien kanssa työtä
tekeville, että kidutus ei ole tarpeellista elefanttien kesyttämisessä, vaan
positiivinen vahvistaminen on yhtä tehokas koulutustapa. Pyrkimys on myös saada elefanttien tueksi lakipykäliä, jotka kieltävät kidutuksen - elefantteja suojelevia lakeja kun ei Thaimaassa tätä kirjoittaessani vielä ole.
Kun seuraavan kerran matkustat Thaimaahan tai muualle Aasiaan, älä tue julmaa elefanttiturismia: älä mene elefanttiajelulle tai show'hun, osta elefantin maalaamia tauluja, norsunluusta tehtyjä koruja tai muita tuotteita. Kysele, löytyykö alueelta puistoa, jossa pääsee vain katselemaan tai osallistumaan elefanttien elämään. Jos olet Pohjois-Thaimaassa, lähin tällainen puisto on Elephant Nature Park. Jos välttämättä tahdot ratsastaa elefantilla, varmista, ettei käytössä ole istuinta, vaan että ratsastat elefantin niskan päällä. Tämä ei tuota tuskaa elefantille, koska sen niska on tukeva ja voimakas. Varmista myös, että elefantteja kohdellaan hyvin ja ne saavat tarpeeksi ruokaa, vettä ja vapaa-aikaa työnteolta. Muista kuitenkin, että elefantti on erittäin todennäköisesti joutunut "murskatuksi" lapsena, joten elefanttien työnteko niin turistien viihdyttäjänä kuin muutenkin tulee aina olemaan epäeettistä, kunnes tästä tavasta luovutaan.
Kun seuraavan kerran matkustat Thaimaahan tai muualle Aasiaan, älä tue julmaa elefanttiturismia: älä mene elefanttiajelulle tai show'hun, osta elefantin maalaamia tauluja, norsunluusta tehtyjä koruja tai muita tuotteita. Kysele, löytyykö alueelta puistoa, jossa pääsee vain katselemaan tai osallistumaan elefanttien elämään. Jos olet Pohjois-Thaimaassa, lähin tällainen puisto on Elephant Nature Park. Jos välttämättä tahdot ratsastaa elefantilla, varmista, ettei käytössä ole istuinta, vaan että ratsastat elefantin niskan päällä. Tämä ei tuota tuskaa elefantille, koska sen niska on tukeva ja voimakas. Varmista myös, että elefantteja kohdellaan hyvin ja ne saavat tarpeeksi ruokaa, vettä ja vapaa-aikaa työnteolta. Muista kuitenkin, että elefantti on erittäin todennäköisesti joutunut "murskatuksi" lapsena, joten elefanttien työnteko niin turistien viihdyttäjänä kuin muutenkin tulee aina olemaan epäeettistä, kunnes tästä tavasta luovutaan.
Lisätietoa Elephant Nature Parkista, sen missiosta, sympaattisista asukeista
ja toiminnasta.
National Geographicin palkittu dokumentti elefanttien kidutuksesta: Vanishing Giants
Samainen dokumentti Youtubessa.
Samainen dokumentti Youtubessa.
Lonely Planetin keskustelua elefanttien kohtelusta.
Googlettamalla löytyy pilvin pimein lisää artikkeleja ja blogimerkintöjä.
tollasen sais lopettaa.. hyi! eläinrääkkäys on yleisestikki kauhee asia, jolle ei tehdä mitään!!
VastaaPoistaihan käsittämätöntä....miten tommosta voidaan päästää ees tapahtuun!! -i
VastaaPoistaihan sairasta ! nyt eteenpäin kaikille tätä asiaa ! yhdessä voimme vaikuttaa !
VastaaPoistasääliksi käy niitä norsuja joita on rääkätty tökkimällä piikillä silmään ym kiduttamista.Norsut on ihania vaikka ne ei oo mitään "nättejä".
VastaaPoistaJa nyt kaikki, jotka haluavat vaikuttaa Lekin toimintaan ja ylläpitää norsujen hyvää elämää Elephant Nature Parkissa:
VastaaPoistaKäykää lahjoittamassa säätiöön rahaa osoitteessa: http://www.elephantnaturefoundation.org/ ja "make a donation".
Itse aion ainakin lahjoittaa. Yhdessä voimme vaikuttaa ronsujen elämään, jopa täältä maapallon toiselta puolelta. :)
Olen yrittänyt toitottaa tätä kaikille jotka vain kuuntelevat jo vuosia.. Hyvä että ihmiset jaksaa välittää. Hyvin kirjoitettu,hienoa:) toivottavasti saa ihmiset heräävät!
VastaaPoistaHeräämään* :)
VastaaPoistaKiitos, kun kirjoitit tästä! Tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoa emme osaa puuttua asioihin ja tehdä niistä parempia.
VastaaPoistaiha hirveetä!.... :''(
VastaaPoistaOlen järkyttynyt. Toivon koko sydämestäni ihmisille voimaa taisteluun eläinrääkkäystä vastaan. sydän itkee ihmisen pahuuden takia.
VastaaPoistahalusin aina ennen matkustaa itään ja ratsastaa norsulla, mutta tämän luettuan ei tulisi enää mieleenkään :o toivottavasti muutosta parempaan suuntaan tapahtuu!
VastaaPoistaOllaanpa sitä taas järkyttyneitä, ei helvetti. Eläin se vaan on, ja monta vuotta vanha tapa. Itse oon ratsastanu ja mielelläni vien uusia tuttavia kokemaan senkin ilon :)
VastaaPoistaAi se on vain eläin?! Ihan yhtä lailla elävä olento se on kuin sinäkin! Eläimet vain ovat puolustuskyvyttömämpiä kuin ihmiset ja tottaki viattomien eläinten kohtalo koskettaa monia meistä. Vaikka onkin vanha tapa niin olisi se nyt herranjumala parempi muuttaa. Tuollainen on kamalaa toimintaa, pistää surettamaan eläinten puolesta ihan julmetusti. :(
PoistaPs. Hienosti kirjoitettu blogin pitäjältä! Avaa varmasti monen silmät tollaiseen toimintaan
kauheaa mitä säki aattelet "se on vain eläin" katotaa ku sun silmii tullaa tökkii ja sua tullaa viiltelee ni katotaa sitte miltä susta tuntuu OOT NIIN SAIRAS IHMINEN ETTEI MITÄÄ RAJAA !
PoistaSiinä tapauksessa SÄKI OOT VAAN ELÄIN. Se, että on ''vaan eläin'' ei oikeuta meitä ihmisiä kiduttamasta ja tekemästä eläimen elämää helvettiä. Mielipiteensä kullakin, mut sais ilmaista vähä inhimillisemmin!
Poistamiten joku voi ajatella että "se on vaa eläin" ihan samanlaisia eläimiähän me ihmisetkin ollaan!! ihan sama asia kun jotkut muut tökkis meitä silmiin ja kiduttas muutenkin! mä en ymmärrä tollasia sairaita ihmisiä ketkä aattelee noi! ELÄINRÄÄKKÄYS ON YKS HIRVEIMMISTÄ ASIOISTA MAAILMASSA!!!
PoistaOllaan menossa jouluks Thaimaaseen, enkä varmasti mene ratsatamaan norsulla, vaikka aikomus oli. Ihan järkyttävää. Voispa vaan auttaa jotenkin...
VastaaPoistaihan järkyttävää en kestä yhtään tollasta rääkkäystä ! :( eikö ihmiset yhtään aattele miltä se eläimistä tuntuu. Olen itse ratsastanut thaimaassa norsulla mutta se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta tämän jälkeen, silloin kun olin eleffantin selässä siinä oli mies jolla oli sellanen koukku kädessä ja näin kun se löi eleffanttia ja järkytyin mutta ajattelin vain että ei se sattunut, mutta olinkin ihan väärässä KAUHEAA!!!!
VastaaPoistaJa sitten ne ihmettelee kun se norsu tai mikä tahansa käykin päälle. Ihmiset tässä häkkiin pitäis laittaa..
VastaaPoistaHyvä, että kirjoitit tämän tiedoksi kaikille. Kävimme syksyllä 2012 mieheni kanssa just tälläisessä elefantti ratsastuksessa, ei tiedetty asiasta mitään kuin vasta nyt. Siellä elefantit kyllä söi ja oli luonnossa ja opaskin kertoi tarinoita siitä, että elefantteja kohdellaan hyvin ja ne tykkää ihmisten kuljettamisesta. Aika surullinen juttu, ei enää ikinä elefantti ratsastuksiin. Aika julmaa, ei saisi rohkaista ihmisiä tälläisiin. Niin kauan kun matkatoimistot saavat myytyä näitä ja retkiä ja kysyntää riittää, eivät koskaan lopeta tämäntyyppistä turismia.
VastaaPoistaKiitos kaikille kommentoijille! Mahtavaa, että sana leviää! Tämän tekstin on tähän mennessä lukenut yli 5000 ihmistä. Jatketaan tiedon levittämistä netin ja puskaradion kautta, jotta tulevaisuuden Aasian matkoilla ihmiset olisivat entistä tiedostavampia ja osaisivat etsiä eettisempiä elämyksiä.
VastaaPoistaKyllä tällainen vetää hiljaiseksi. Tai no, pään sisällä käy hirveä sanamyrsky, mutten saa sanakaan sanottua ulospäin. En varmaan tule koskaan käsittämään ihmisen kykyä olla julma toisia ihmisiä ja etenkin eläimiä kohtaan. "Eläin on vaan eläin, tietysti minulla on älykkäänä yli-ihmisenä oikeus tehdä sille mitä haluan, koska voin." Ihminen on julma koska kykenee siihen. En ymmärrä.
VastaaPoistaJo ennen kuin sain faktatietoa turistielefanttien julmasta kohtelusta, minulla oli sellainen mielikuva koko hommasta, ettei se ole oikein. Samoin tunnen turisteja viihdyttävien apinoiden/karhujen/yms. kohtalosta. Eläimet ovat ihania, kauniita, pelottavia ja äärettömän mielenkiintoisia, mutta suuri osa niistä kuuluu luontoon, eikä ihmisen huvivälineeksi.
Nämä ovat surullisia ja vihaa herättäviä asioita, ja toivon todellakin että ne 5000+ ihmistä, jonka tämän ovat lukeneet, eivät unohda koko tekstiä ensijärkytyksen jälkeen, vaan oikeasti myös antavat sen vaikuttaa omiin tekemisiinsä. Meillä on mahdollisuus näyttää, että kyllä me oikeasti välitämme :)
ihmiset on pahin eläin tässä mailmassa ne tekee kaikki mitä niiden mielestä on oikee ja ne haluaa
VastaaPoistaTämä asia avasi silmäni, en uskonut että eläimelle tehdään näin paljon pahaa :( En tietenkään luullut että eläimille tehdä vain yhen lyönnin tai sellaista...Vihaan niitä ihmisiä jotka tekevät pahaa viattomille eläimille. Miten joku voisi muka, vaikka sitoa jalat kiinni eläimen naamaan ja etujalan kiinni selkään ja kidutta eläintä kuoliaaksi!? Jos tekee selaaista niin on varmaan aika sairas ihminen/se tekijä!!!1
VastaaPoistaOllaankohan tästä tietoisia matkatoimistoissa.. Minäkin olen tällaiseen ratsastukseen osallistunut ja on kerrottu miten mielellään norsut tässä on mukana ja miten niillä on hyvä olla.. Aurinkomatkat myy näitä jokaisella Thaimaan reissullaan esimerkiksi :(
VastaaPoistaKiitos. Estit huomiseksi kaavaillun ratsastamisemme.
VastaaPoistaKiitos kommentoinnista :) Hienoa kuulla, että tällä tekstillä on ollut vaikutusta!
PoistaKiitos kaikille kommentoijille ja tätä tekstiä jakaneille!! Vaikka tämä blogiteksti on 2v vanha, on asia edelleen ajankohtainen (varsinkin nyt talvisesongin ollessa kuumimmillaan) ja harmillisen harva tästä vieläkään tietää. Näinhän se on, että raha puhuu matkailubisneksessä(kin) ja varmaan menee vielä aikaa ennen kuin matkatoimistot alkavat muuttaa retkipakettejaan... mutta kun tietoisuus lisääntyy, alkavat ihmiset äänestää jaloillaan :) (uskon ja toivon). Levittäkää siis tietoa! Tätäkin blogitekstiä saa jakaa edelleen! :)
VastaaPoistaHei vaan Laura! Itse olen vieraillut muutamassakin norsupuistossa sekä Afrikassa että Aasiassa sekä myös ratsastanut norsuilla. Puistojen filosofioita ja periaatteita kuunnelleena en aivan voi yhtyä siihen, että kaikki norsut koulutetaan samalla tavoin ja että jokainen norsu, joka elantonsa ja suojelunsa eteen tekee myös töitä, olisi käynyt juuri kuvaamasi prosessin. Uskon todellakin, että vain hyväksikäyttöön vangittujen eläimien kohtalo on juurikin varmaan kuvailemasi kaltainen, mutta että maailmassa on varmaan myös muitakin tapoja kouluttaa norsuja, samalla kun niitä yritetään suojella esimerkiksi juuri salametsästykseltä.
VastaaPoistaVierailemissani puistoissa norsuilla oli omat kouluttajansa, mutta myös paljon vapaata aikaa ja tilaa, sekä omat lammikot kylpemistä ja uimista varten. Norsuja pestiin ja ruokittiin päivittäin, ja niiden "työaikaa" säädeltiin tiukasti.
Haluan uskoa myös ihmisen ja eläimen yhteistyöhön, jossa molemmat voittavat.
Hei! Vastaus tulee vuoden myöhässä, mutta kommentoitakoon silti. Olen saanut tietoni ihmisiltä, jotka tuntevat elefanttibisneksen ja hyväksikäytön taustat laajasti, koska ovat kasvaneet mahoutien ts. elefanttikouluttajien perheissä, olleet bisneksessä itsekin vuosikaudet ja koulttaneet elefanttien kouluttajia ympäri Aasian. He ovat vahvistaneet epäilyni, että näin elefantit nimenomaan perinteisesti koulutetaan. Miten muutoin villieläin saataisiin hyväksymään satula selkäänsä tai myymään pähkinöitä Bangkokin kaduilla? Vaikka fanteilla nykyisellään voisikin olla ihan hyvät oltavat kuten kuvailet, ei se poista sitä faktaa, että ne on jotenkin alunperin alistettu asemaansa. Voit toki elää illuusiossa, että näin ei ole tapahtunut. Turisteille syötetään monenlaista tarinaa rahan ja postiivisten Tripadvisor-arvioiden takia. Olen tämän kirjoituksen jälkeen (julkaisin tämän 5v sitten) nähnyt myös omin silmin, kuinka turisteja höynäytetään näissä ns. eettisissä puistoissa.
VastaaPoistaToki voi olla, että eettisemmät koulutusmenetelmät ovat jo saaneet jalansijaa ja tilanne on hiljakseen muuttumassa tuosta 5v takaisesta. Positiiviseen vahvistamiseen pohjautuvalla menetelmällä on saatu hyviä tuloksia. Kehotan kuitenkin edelleenkin suhtautumaan kriittisesti "eettiseksi" itseään mainostavaan puistoon ja lukemaan suurennuslasilla kaikki arviot ko. paikasta ennen, kuin tulee sinisilmäisyyttään tukeneeksi villieläinten riistoa. Elefanttiratsastuksestakin voi olla montaa mieltä. Itse nautin eniten siitä, kun saan seurailla villieläinten autenttisia meininkejä luonnonpuistoissa ja suojelualueilla. Siitä saa aivan eri kaliiberin elämyksiä kuin heiluvassa istuimessa tasapainoilusta.