perjantai 27. heinäkuuta 2012

Chilitahnojen maailmassa

Jo on aikoihin eletty. Tänään kokkasin neljän todistajan läsnäollessa itselleni valtaisan aterian, autenttiseen thaityyliin. Sehän on tunnettu fakta, että meikäläistä ei ole juuri ruoanlaitto kiinnostanut, jos siihen menee yhtään kauemmin kuin 15 minuuttia tai jos lopputuloksesta ei ole takeita. Olen ollut todella laiska kokeilemaan mitään. Mutta mitä, tänään murskasin kuulkaa chilitahnankin ihan itse kokonaisista mausteista lähtien. Tästä se lähtee! Ehkä olenkin nyt löytänyt tarpeeksi motivoivan makumaailman, jota jaksan jopa alkaa harjoitella valmistamaan (toisin kuin vaikka... no, mitä vaan muuta. Paitsi italialaista).

Tämä päivä sujui siis varsin makoisissa merkeissä Thai Cooking Schoolissa, jossa valmistimme viittä eri ruokalajia hauskan opettajan opastuksella. Syömisen ja ruoanlaiton lomassa opittiin paljon myös paitsi raaka-aineista, myös thaikulttuurista ja muista erikoisuuksista, kuten rakkaudesta kuninkaaseen. Jopa tavallinen valkoinen riisi on thaiksi "kuninkaallista riisiä". Täällä kuningas on jumalasta seuraava. Tai ehkä jopa itse jumala. Riisi on sitten jumalasta kolmas. Elämän antaja. Thaiksi kuulumisiakin kysytään sanoilla "oletko syönyt jo riisiä". Kookospalmut ovat myös tärkeitä. Kun lapsi syntyy, sellainen istutetaan pihamaalle. Hauskoja juttuja.

Alla kuvien muodossa päivän saldoa.


Pad Thaita valmistettaessa päästiin taiteilemaan tomaatinkuorista ruusuja.

Kookospähkinä on ihmeissään!

Pad Thain ainekset. Puuttuu vielä mausteet ja nuudelit, ja sitten pannulle.

Ja lounaaksi itsetehtyä Pad Thaita! Oli muuten järkyttävän hyvää :P''

Tom yamin eli mausteisen vihanneskeiton aineksia.

Siinäpä koisoa kerrakseen.

Cooking schoolin lokaatio ei olisi voinut olla parempi: suoraan meren yllä.

Mausteiden imppaaja.

Opettaja esitteli meille jos jonkinmoisia yrttejä, vihanneksia ja mausteita sekä niiden käyttötarkoituksia paitsi ruoanlaitossa, myös esim. kosmetiikassa. Tiesittekö, että kurkuma nuorentaa?

Chilitahnaa valmistamassa.

Voilà! Ylhäältä vasemmalta: keltainen curry, vihreä curry, massaman curry ja punainen curry. Lisää vain kookosmaito.

Ja currynvalmistusta kehiin.

Siinä pöhisevät. Setä vihreä ja täti punainen.

Ja päivällinen alkaa olla valmis.

Ihan omatekemä punainen curry <3

Ötököitä. Eipäs, kun mustaa "sticky ricea", tahmaista riisiä. Erikoista, mutta hyvää.

Jälkkäriksi sticky rice with mango. Huisin hyvää.

Kaiken kaikkiaan erittäin makoisa päivä, jonka opit siirtyvät varmasti omaankin keittiöön. Sillä edellytyksellä toki, että aineksia löytyy Helsingin etnisistä kaupoista. Että tervetuloa vaan syksyllä maistelemaan meikäläisen tekemää thairuokaa! (Pitäisi varmaan varoa, mitä lupaa, mutta luotan, ettei kukaan kuitenkaan syksyllä tätä enää muista.)

Vielä loppuun ystävämme katti, joka odotti meitä bungalowin kuistilla. Se on yrittänyt nyt kaksi päivää päästä sisälle mökkiin, tuloksetta. Viime yön se nukkui kuistilla tuon punaisen täkin päällä. Säpsähti hereille, kun avasin aamulla oven. Näemmä se jatkoi aluevaltausta tänään päivällä piereskelemällä puhtaiden pyyhkeidemme päälle. Kiitos katti, tämä muistetaan <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti