Kuvottava, ystävällinen, hämmentävä, kaoottinen Phnom Penh

Terveisiä Phnom Penhistä. Täällä ollaan nyt kolmatta päivää eikä tässä oikein vieläkään tiedä, mitä tästä paikasta oikein olisi mieltä. Mesta on todellinen Kaakkois-Aasian villi länsi.

Muutamia faktoja:

- Ihmiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä, mutta kaupustelu ja muu tivaaminen menee jo sietokyvyn yli. Ei sellaista ruokahetkeä, ettei joku tulisi joko kerjäämään tai kaupustelemaan kirjoja, aurinkolaseja, rannekoruja tai huiveja. Epätoivoinen kaupustelu kertoo tietenkin köyhyydestä, joka täällä näkyy joka paikassa. Elintaso on alhainen, eikä ihme, sen verran kovia on tämä maa joutunut kokemaan viime vuosikymmeninä.

- Liikenne on lähes yhtä kaoottista kuin Intiassa - sieltä mennään, mistä mahdutaan, olkoon se sitten vastaantulijoiden kaista.

- Liikennevaloja ei juuri ole, vaikka tällä autojen, tuktukien ja kaksipyöräisten määrällä niitä todella tarvittaisiin. Kadunylitys kestää kahdesta viiteentoista minuuttia, josta suurin osa kuluu sopivan tilaisuuden odotteluun. Autoja ja tuktukeja on luultavasti yksi per kolme ihmistä.

Tässä vielä suht säädyllisen näköistä meininkiä.

- Ilmassa leijuvan pakokaasun, hiekan ja pölyn määrä on paikoitellen jotain aivan käsittämätöntä. Monet kerrat tuktukin kyydissä istuessaan tulee hengittäneeksi pelkkää edeltävän auton pakokaasua. Aivosolut tuhoutuu, keuhkot nokeutuu. Yskittää.

Tuktukilla matkustaessa kannattaa näyttää esim. näin hyvältä.

- Kannabista ja muita huumeita tullaan kaupittelemaan kadulla avoimesti.

- Kaupittelu ei ulotu vain huumeisiin. Iltaisin baarien pöydissä istuvat tyttöporukat tuskin ovat kaikki viettämässä tyttöjen iltaa.

Seksiturismi onkin ehkä pahin kuvotuksen aihe tässä paikassa. Phnom Penh on todellinen länsimaisen seksinostajan tai pedofiilin temmellyskenttä. Kaikkea löytyy - ja halvalla.

Prostituutio pomppasi silmillemme jo ensimmäisenä iltana. Etsiessämme epätoivon vallassa ruokapaikkaa näin ainakin viisi pariskuntaa, jotka eivät varmasti istuneet samassa baaripöydässä molemminpuolisesta rakkaudesta. Vanhoja, harmaantuneita länkkärisetiä ja nuoria tummatukkaisia tyttöjä, osa varmasti alaikäisiä. Tai ei aina edes vanhoja setiä. Yhdessä pöydässä istui ihan kohtalaisen nuori länsimainen mies, varmaan kolmekymppinen, jolla varmasti kävisi flaksi kotimaassaankin. Mutta ei, sen sijaan hän oli päättänyt hyväksikäyttää köyhän maan köyhiä tyttöjä, joista monella ei ole elämässä muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä myymään itseään. Kuvottavaa. Vielä kuvottavampaa on, että kaikki tämä tapahtuu silkassa päivänvalossa - tai loisteputkien valossa, miten vaan. Kun ruokapaikkaa ei heti löytynyt, menimme minimarkettiin tankkaamaan vähän mehua ja pähkinöitä. Ja mitä käykään – vanhahko, pitkätukkainen ja harmaantunut setä astuu sisään nuoren ja laihan paikallisen tytön kanssa, jolla on minihame ja piikkikorot. Tyttö istuu odottamaan, setä vaeltaa pitkin kauppaa ostoskoriaan täytellen. Kävelee kassalle, maksaa ostokset, ilmeisesti vaihtaa isompaa seteliä pienemmäksi kassalla, viittaa sitten tytön luokseen ja työntää tämän käteen tukun seteleitä siinä kaikkien nähden. Tyttö laskee rahat ja lähtee. Setä näyttää siltä, että harrastaa tätä päivittäin ja on tainnut nahkalompakon väriseksi käristyneestä nahastaan päätellen viipyä täällä jo pidemmän aikaa.

Minimarket-episodin nähtyämme oli pakko päästä jonnekin kauemmas kyseiseltä alueelta, joten päädyimme ottamaan tuktukin Lonely Planetin suosittelemaan Le Lotus Blanciin, ravintolakouluun, joka tarjoaa vähäosaisille nuorille mahdollisuuden kouluttautua ravintola-alalle sen sijaan, että päätyisivät katukauppiaiksi, rikollisiksi tai prostituoiduiksi. Jotenkin vaikea sanoin kuvailla tuntemuksia. Meille matka pimeiltä kujilta takaisin elämän valoisammille poluille ei vaatinut kuin yhden kolmen dollarin tuktuk-matkan. Näillä nuorilla ei sen sijaan aina ole mahdollisuutta valita. Olisiko sekin vanhalta sedältä dollaritukun saanut prostituoitu mieluummin ravintolatarjoilija? Ravintolakoulun ruoka oli taivaallista ja tarjoilijatyttö, harjoittelija vielä, oli niin superystävällinen ja kohtelias, että alkoi taas ahdistaa, miten onnistuu olemaan yhtä kohtelias asiakas. Ja samalla alkoi ahdistaa kaikki maailman epätasa-arvo, menetetyt mahdollisuudet, köyhyys ja näistä kaikista hyötyvät länsimaiset opportunistit ja seksituristit. Ensimmäinen ilta Phnom Penhissä kirvoitti siis esiin kunnon maailmantuskat.

Kuvotus lisääntyi vielä entisestään päästyämme takaisin guesthouseen (Happiness Guesthouse, välttäkää...), joka lähemmän tarkastelun jälkeen osoittautui vähintäänkin hämäräksi: huone oli siivoton, seinällä vipelsi torakka, sängystä löytyi pari tummaa hiusta ja petauspatjassa oli vanhoja veritahroja, joiden alkuperää emme todellakaan halunneet tietää... Kaiken huipuksi Mikko oli nähnyt ennen syömään lähtöämme, kuinka huoneisiin johtavia portaita oli laskeutunut keski-ikäinen länkkärimies ja nuori paikallinen tyttö. Päätimme nukkua yön yli ja etsiä uuden mestan heti seuraavana aamuna.

Kotikatu ja uusi guesthouse, The Local 2.

Paikalliset tuktukit on mukavia sohvia.

Kotikatua.

Uusi mesta (The Local 2, kuva yllä) osoittautui mukavaksi, joten päätimme antaa kaupungille vielä mahdollisuuden ja viipyä täällä kokonaista neljä yötä alkuperäisen kolmen sijaan.

Onhan täällä hauskoja ja hienojakin juttuja, joista pari kuvaa alla.

Komia tönö ja tuktuuuk.

Lonely Planet ohjasi minut tänne.

Varo! Pilvi tulee!

Majesteettinen puisto ja joku temppeli.

Joka ilta rantakadulla on ulkoilma-aerobicit käynnissä.

Mikko funtsii, kehtaisiko liittyä seuraan.

Nyt on kolme päivää mennyt ja todettakoon, että vaikka karmea ensivaikutelma on jo muuttunut positiivisemmaksi, ei tämä paikka ole sellainen, mihin tekisi mieli esimerkiksi muuttaa tai edes jäädä pidemmäksi aikaa. Enemmänkin tämä on otollinen syöttökohde etelän biitseille. Tarvitaan vain pari-kolme päivää pakokaasun hengittelyä ja kehon joka solu huutaa armoa. Pois täältä! Pois saasteista! Tunnen viidakon kutsun! Ja täten olemmekin päättäneet tiistaina siirtyä Sihanoukvillen biitseille ja siitä edelleen Koh Rongille, paratiisisaarelle, jossa ei ole kauppoja, autoteitä, raha-automaatteja eikä edes sähköä. Rottia, kärmeksiä, hiekkakärpäsiä, hämyhäkkejä ja muita otuksia toki sitäkin enemmän, mutta... viidakko kutsuu.

Ennen biitsejä lupaan kuitenkin raportoida seuraavassa postauksessa vielä punakhmeerien kansanmurhista. Kyllä on hilpeitä aiheita, valitan! Tätä tämä Kambodzan lähihistoria ja nykypäivä on. Kontrastien maa. Ei totisesti jätä kylmäksi.