Ja partio siirtyy Sihanoukvilleen

Saavuttiin eilen Sihanoukvilleen Kambodzan etelärannikolle bussilla, jonka katto päätti pissata päälleni matkan puolivälissä läpi ilmastointiaukkojen ja kaiuttimen ritilöiden. Jänniä ovat Kambodzan nelipyöräiset. Mikko pakeni takapenkille ja minä jäin pitämään sadetta käytäväpaikalle.

Sadepilvi ylläni.

Ja vesilammikko allani.

Teeveestä pakkosyötettiin jälleen karaokea.

Mikko pakeni takapenkille.

Olisipa tiennyt, että tämä oli vasta alkusoittoa Sihanoukvillen tunnelmiin, sillä täällä ei ole vielä aurinkoa näkynyt. Vettä on tullut kuin aisaa koko päivä. Täällä se monsuuni näköjään olikin. Koska Sihanoukvillen biitseillä ei oikein muuta voi tehdä kuin - no, viettää biitsielämää - on tänään lähinnä luettu kirjaa neljän seinän sisällä. Veikkaan, että tämä on jotain sympatiasadetta. Olen kuullut, että Suomessakaan ei tällä hetkellä ole kovin hääviä. Täällä sentään +30C. Otin tänään myös pedikyyrin ja manikyyrin, koska en jaksanut väittää vastaan, kun täti koppasi jalkani syliinsä rantabaarissa ja alkoi nyppiä siitä säärikarvoja jonkun ompelulangan avulla. Mikäs siinä.

Eilen illalla oli vielä kohtalaisen sateetonta.

Ruuhka.

 Huomenna ollaan menossa Koh Rongin paratiisisaarelle viettämään sähkötöntä, valotonta ja netitöntä elämää viidakon keskelle. Tai ehkä ollaan. Katsotaan ensin, miltä näyttää sää huomenaamulla. Saari sijaitsee 25km Sihanoukvillesta etelään ja paattimatka on kuulemma aika mieleenpainuva, mikäli vähääkään tuulee. Tuuli ja sade yhdessä tarkoittaa, että perille (ehkä, toivottavasti) päästään, mutta litimärkänä.

Mikäli päätämme lähteä, on raporttia luvassa seuraavan kerran vasta sunnuntaina. Mikäli emme lähde, siirtyy partio pikapikaa Laosiin. Vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja maa on koskettava ja kaunis, ovat Kambodzan tietyt puolet alkaneet rasittaa ryvettynyttä reissaajaa sen verran pahasti, että tätä lajia riittää tältä erää. Kestän jopa jatkuvaa tuijotusta ja sydäntäsärkevää kerjäämistä köyhimmistä köyhimmässä Intiassa, mutta tämä tivaaminen ylittää jopa intialaisen mittapuun. Syömässä, rannalla tai kadulla ei oikeasti saa hetken rauhaa. Näin raagasti yleistäen tuntuu siltä, että turisti nähdään mittaamattomana rahavirtana, jonka ainoa tarkoitus olla täällä maassa on päästä dollareistaan eroon. Jos tuktuk-kyyti ei kelpaa, niin ehkä marihuana kelpaisi? "Hash? Weed? Cocaine? Tell me what you need, I have everything." Ja se prostituutio. En enää tiedä, millä silmällä katsoisi näitä länsimaisia äijiä kambodzalaisten naisten kanssa. Ehkä ne onkin niiden tyttöystäviä ja olen erehtynyt pahemman kerran. Ehkä 20% tapauksista onkin näin. Mutta ne loput 80%. Alkaa inhottaa. Ehkä joskus pitää tulla takaisin katsomaan, mihin suuntaan kehitys on kehittynyt.

Nyt kuitenkin ensin sinne Koh Rongille pois ylellisyyden ja tivaamisen keskeltä, jos merituuli ja sadepilvet suovat! :)