Lost in translation

Siirryin eilen torstaina ensin Paista Chiang Maihin maailman mutkaisinta tietä pitkin ja sitten Chiang Maista edelleen paikallisbussilla Sukhothaihin. Matkustin siis yhteensä aamukymmenestä iltaseiskaan. Bussissa Sukhothaihin istuin 6h irtonaisella ja pomppivalla penkillä ilman vessamahdollisuutta jännittäen, pääseekö rinkka perille asti vai pölliikö joku sen välietapeilla bussin ruumasta huomaamattani. Rinkka tuli perille, ei tullut kusihätä ja penkkikin pysyi paikoillaan, eli päivä oli varsin onnistunut. Perille päästyäni onnittelin itseäni hienosta suorituksesta ja siirryin Ban Thai Guesthouseen New Sukhothain puolelle, josta löytyi kuin löytyikin pienenpieni vapaa bungalow. Täällä ajattelin viettää seuraavat kaksi yötä ja jatkaa sitten virtsarakon venyttämistä bussimatkalla Bangkokiin (7h).

Kymmentuntisen matkan aikana ehdin mietiskellä jos jonkinlaista (sen lisäksi, että aloitin lukemaan Eat, Pray, Love -kirjaa, joka on muuten aivan loistava, suosittelen koppaamaan kesälukemiseksi). Eniten mietin paikallisten englannintaitoja, jotka välillä saavat enkunmaikan turhautumaan. Niin, tiedän, matkustaessahan pitää osata kommunikoida paikallisella pidgin-englishillä ja elekielellä, mikä on ihan hauskaa ja jännittävää ja osa kokemusta ja niin edelleen, mutta on päiviä, jolloin paikallisten kielitaidottomuus lähinnä turhauttaa ja jopa ihmetyttää. En tiedä, minkä ikäisenä thaimaalaiset lapset alkavat opiskella englantia koulussa, mutta sen olen ymmärtänyt, että sitä koulussa todella opetetaan pakollisena aineena. Eli luulisi, että sieltä jotain jäisi mieleen. Mutta ei. Välillä yksinkertaisenkin asian selvittäminen on varsin aikaavievää. Ei osata päätellä, että mitähän tuo urpo turisti yrittää sönköttää. Tai jos osataan, on turisti niin urpo, ettei tajua saamaansa vastausta. Annettakoon muutama täysin liioittelematon ja värittämätön esimerkki elävästä elämästä.

Esimerkki 1 - Aamiaisella Paissa:

Minä: "Could I have a fruit plate, please, but without apples."

Tarjoilija: "..."

Minä: "Fruit plate. No apples. Ok?"

Tarjoilija: "...?"

Minä: "Apple? Understand? Apple?"

Tarjoilija: "Pineapple."

Minä: "No. Apple. Apple. No pineapple. Apple."

Tarjoilija: "Watermelon?"

Minä: "???? ...No no. Apple. See. I draw."

(Etsin kynän, piirrän paperiin omenan ja sen päälle ruksin)

Minä: "No apple in fruit plate."

Tarjoilija: "Pineapple?"

Minä: "???"

Tarjoilija: "Pineapple? Watermelon?"

(Tajuan viimein, että tarjoilija on kyllä ymmärtänyt, mitä tarkoitan omenalla, mutta yrittää yhden sanan lauseilla selvittää, onko ananas ja vesimeloni ok).

Minä: "Yeeees yes yes yes, watermelon, pineapple, everything else ok. But apple – no. No apple."

Tarjoilija: "No apple."

Minä: "No apple."

Olemme päässeet yhteisymmärrykseen.

Esimerkki 2 - Chiang Main bussiasemalla:

Virkailija laiturilla: "Where you go?"

Minä: "To Sukhothai."

Virkailija: "Sukhothai." (osoittaa bussia, joka odottaa laiturilla. Bussissa lukee Bangkok.)

Minä: "Sukhothai? It says Bangkok."

Virkailija: "Sukhothaaaai!" (osoittaa jälleen bussia)

Minä: "Sukhothai?" (katson laiturilla seisovaa bussia)

Virkailija: "SUKHOTHAAAI!!" (kaikkihan me tiedämme, että jos vain puhuu tarpeeksi lujaa, niin ulkomaalainen ymmärtää jopa suomea)

Minä: "Sorry, I don’t understand. Which bus?"

Virkailija: "Sukhothai! Here!" (tajuan, että virkailija osoittaa sittenkin laiturien yli jonnekin kaukaisuuteen, jossa näkyy tuktukeja ja autotie)

Minä (tähyilen kaukaisuuteen): "???"

Virkailija: "Two!"

Minä: "Two? Terminal two? There is terminal two?"

Virkailija: "Twoooo! Sukhothaaaai." (osoittaa edelleen kaukaisuuteen)

Minä: "Terminal two? Ok… Thank you."

Lähden epäröiden marssimaan laiturien poikki "Tuktuuuuk!" -huutojen siivittämänä kohti virkailijan osoittamaa suuntaa.  Ja kas, sieltähän löytyy kuin löytyykin tuo mystinen Terminal 2. Pääsen oikeaan bussiin.

Esimerkki 3 - Bussissa Sukhothaihin:

(Bussi pysähtyy asemalle. Kaikki tekstit on luonnollisesti thaiksi eikä kukaan kerro, mikä asema on kyseessä).

Minä: "Is this Sukhothai?"

Takapenkin tytöt: "..."

Minä, uudelleen, katsoen anovasti jokaista takapenkin ihmistä: "Is this Sukhothai? Sukhothai? Now? Sukhothai?"

Takapenkin tytöt: "Taak! Tak taak!"

Minä: "???"

Takapenkin tytöt: "Taak!"

Minä: "..."

Näen hieman edempänä onnekseni toisen länsimaalaisen turistin, marssin tämän luokse ja kysyn, mikä asema lienee kyseessä. "This is Tak (kundi oli jenkki, eli "Thäk", toim. huom.), about an hour from Sukhothai, I think". Tytöt siis kyllä ystävällisesti kertoivat minulle, mikä asema on kyseessä, mutten tietenkään suuressa maantieteellisessä tietämättömyydessäni ymmärtänyt, että "Tak" on joku kohtalaisen iso paikka bussireitin varrella. Ymmärsin vasta, kun toinen turisti sen minulle lausui kunnon jenkkiaksentilla. "Thäk". Thänk juu.

Näiden kommunikaatiokukkasten myötä sitä välillä miettii, olenko ehkä tyhmä vai vain hetkittäin hidas.

At least 10 persons it person ableprice. Ilmeisesti matkaan lähdetään, kun koossa on 10 ihmistä.

 

Myös paikallisen englanninaksentin ymmärtäminen tuotti aluksi haasteita. Olen kuitenkin näiden 3,5 viikon aikana oppinut kaksi ymmärtämistä helpottavaa nyrkkisääntöä, jotka jaan nyt kanssanne:

1) thaienglannissa ei lausuta s-kirjainta,

2) r on aina l.

"Laura" on siis "Laula", "breakfast" on "be-ffaaa". Viisikymmentä, "fifty", lausutaan "fibdii". Monikkoja ei ole, koska s-kirjaimet nyt on muutenkin ihan turhia. Muistan, kuinka kerran neuvoin eksynyttä thaimaalaisturistia Lontoossa, miten päästä "Kingkloon" metroasemalle. King's Cross. Kingkloo. Paina nämä mieleesi, jos täälläpäin matkailet. Helpottaa kommunikaatiota huomattavasti.

Tämä ei ole minkäänmuotoista nillitystä siitä, että miksei jokainen ihminen maailmassa voisi puhua kieltä, jota minä osaan, koska siten minulla olisi niin paljon helpompaa matkustella. Lähinnä yhteisen kielen puute aiheuttaa hämmentäviä (ja jälkeenpäin ajateltuna huvittaviakin) tilanteita. Joka tapauksessa, täällä saa kyllä aina ystävällistä palvelua, kunhan vain itse hymyilee ystävällisesti ja puhuu niin paljon thaita kuin osaa. Rento asenne ennenkaikkea. "Mai pen rai!"