Retki Elephant Haveniin ja lähtö norsulandiasta

Viimeinen aamu on koittanut Elephant Nature Parkissa. On aika jättää hyvästit elefanteille ja jatkaa matkaa. Oon ollut pari edellistä päivää järjettömän väsynyt ja pelännyt, että oon tulossa kipeeksi. Naapurihuoneen Victoria joutui eilen sairaalaan Chiang Maihin tutkittavaksi - syyksi paljastui denguekuume - ja pari muutakin voi huonosti. Toivotaan, ettei denguehyttyset ole meikäläistä puraisseet. Näyttäisi kuitenkin, että väsymys johtui vain yön yli kestäneestä retkestä Elephant Haveniin eikä mistään ylimääräisistä loisista kropassani...

Perjantaina vaellettiin tosiaan kahdeksan vapaaehtoisen ja neljän mahoutin porukalla Elephant Haveniin, viidakon peittämälle vuorenrinteelle, jossa elefantit saavat kuljeskella vapaasti illan ja yön, ja aamulla niiden kanssa vaelletaan takaisin puistoon. Matkaan lähdettiin lounaan jälkeen ja Haveniin saavuttiin viiden maissa. Matka ei ollut järin pitkä (n. 6km kävelyä ylämäkeen), mutta kuljettiin fanttien takana ja ne tahtoivat koko ajan pysähdellä syömään kasveja polun varrelta, eli pysähdeltiin vähän väliä mutaiseen rinteeseen odottelemaan ja valuttamaan hikeä. Ylhäällä vuorella odotti pieni bambumökkerö ja "open air dorm", jossa nukuttiin yö täydellisen pimeyden, kummallisten viidakkoäänien ja epämääräisten hyönteisten ympäröimänä. Jännä kokemus! :)

Käveltiin koko matka piereskelevien ronsujen perässä.

Elephant Nature Park.

Näitä merkkejä ei ihan joka päivä näe :)

Koskettava kohtaaminen: Hope, Sao Yai ja vankeudessa elävä lajitoverinsa, joka on tässäkin kuvassa töissä.

Käveltiin "elephant trekking campin" ohi, jossa järjestetään elefanttiajeluita turisteille. Tämä aliravitun ja onnettoman näköinen raasu oli kytkettynä lyhyeen ketjuun erilleen lajitovereistaan.

Nämä otukset sen sijaan saivat ryönätä pitkin viidakkoa. Yllä Jokia rapsuttaa kylkeään puunrunkoa vasten.

Maisemia matkan varrelta.

Linda ja maisemat.

Viidakossa norsukin voi näyttää pieneltä :)

Huonekaverini Linda ja mä, perillä hikisenä ja haisevana!

Tämmöinen bambumökki sieltä siis löytyi.

Ruokaa!

Huussi oli täynnä järkyttäviä hämähäkkejä, minkä takia minä ja pari muuta käytiin suosiolla viidakossa... autuaan tietämättöminä niistä ötököistä, joita siellä käveli ympärillämme...

Tässä siis huussi.

Tuolla bambukatoksessa nukuttiin hyttysverkkojen alla.

Pimeän tullen Pam kertoi meille tarinoita elefanteista.

Aamulla Hope rymisteli oma-aloitteisesti alas vuorelta katsomaan, ollaanko leirissä jo herätty. Hassua :)

Vähemmän hikinen paluumatka - juostiin alamäkeen.

Pelastettiin muutamia puita. Kun puun ympärille on sidottu tällainen nauha, uskotaan sen kaatamisen tuottavan huonoa onnea. Täten nämä puut jätetään rauhaan, jos tätä metsää joskus kaadetaan.

Toisen viikon vapaaehtoiset.

Tänään siirryn siis Chiang Maihin muiden tänään lopettavien vapaaehtoisten kanssa, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, huomenna siirrän itseni Paihin Luoteis-Thaimaahan, jossa on tarkoitus lähinnä chillata torstaihin asti. Paista olisi sitten suunnitelma siirtyä Sukhothaihin ja sieltä ensi sunnuntaina välietapille Bangkokiin ennen Kambodzaa ja Laosia. Tänne Elephant Nature Parkiin varmasti palaan vielä ja suosittelen muillekin käymään täällä vaikka päiväseltään, jos joskus eksytte Chiang Maihin. Upea kokemus tämä on ollut ja mahtavia ihmisiä täällä on tavannut ympäri maailmaa. Lopuksi esiteltäköön vielä muutamia puiston norsupersoonia, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni tämän kahden viikon aikana.

Hope ja Sao Yai.

Yllä: teini-ikäinen Hope ja tyttiksensä Sao Yai, joka on Hopea puolet vanhempi. Aika puuma! Hope jäi orvoksi, kun sen äiti kuoli ja Lek alkoi sijaisäidiksi. Hope on kasvanut puistossa aivan vauvasta asti eikä ole joutunut kokemaan "phajaania", vaan on oppinut toimimaan ihmisten kanssa positiivisen vahvistamisen kautta. Se on myös vähän kuin vahingossa oppinut pussaamaan ja suihkuttamaan ihmisten päälle vettä kärsällään. Vaikka Hope ei ole yhtä komea kuin Jungle Boy eikä sillä ole syöksyhampaita, on se enemmän tyttönorsujen mieleen, koska sillä on hyvä huumorintaju ja pilke silmäkulmassa. Eikös se näin mene ihmisilläkin ;)

Jokia ja Mae Perm.

Tässä hierovat kärsiään yhteen parhaat ystävät Mae Perm ja sokea Jokia. Edellisessä elämässään Jokia synnytti poikasen vuorella eikä suostunut jatkamaan töitä, jolloin sen omistaja ampui sitä nuolella silmiin. Jokian toinen silmä on harmaa ja toisessa silmässä on pupillin paikalla pelkkä reikä. Kun Jokia tuli puistoon, Mae Perm otti sen hoiviinsa, ja on jeesannut sitä siitä lähtien. Ylemmässä kuvassa ollaan juuri saavuttu takaisin Elephant Nature Parkiin. Alemmassa kuvassa auto on juuri ajanut ohi ja Mae Perm ja Jokia vikisevät kuin koirat ja tarkistavat kärsillään, että kaveri on kunnossa.

Mae Tee ja Mae Kham Jao.

Yllä toinen esimerkki norsujen ystävyyssuhteista: Mae Teen (kärsäänsä paalun päällä rötköttävän norsun) jalassa on haava ja se joutuu viettämään päivänsä klinikalla. Sen täysin terve kaveri Mae Kham Jao hengaa siellä omasta tahdostaan Mae Teen seurana :D (aaaww!). Kerran Kham Jao katosi hetkeksi Mae Teen näkyvistä klinikan taakse ja raasu alkoi karjua ja vikistä ihan hädissään, että minne se Kham Jao oikein hävisi. Lopetti heti, kun Kham Jao riensi takaisin. "Täällähän minä olen, ei hätää". Ja sitten taas hierottiin kärsiä yhteen :)

Jungle Boy ja naiset.

Yllä puiston komistus Jungle Boy, joka on saavuttanut teini-iän hieman liian aikaisin... yhtenä päivänä tyttönorsut kiusasivat Jungle Boyta, joka ei osannut päättää, kenen selkään yrittäisi nousta. Voi raasua :D

Täten norsupuisto kiittää ja kuittaa!